Rahoitusyhtiötuotteet kasvattavat suosiotaan pk-sektorilla

Rahoitusyhtiötuotteiden kysyntä on jatkanut kasvuaan huolimatta pitkään jatkuneesta talouden epävarmuudesta. Erot tuotteiden välillä ovat kuitenkin merkittäviä. Yritykset ovat varovaisia investoinneissaan, mikä on näkynyt erityisesti koneiden ja teollisuuden laitteiden leasing- ja investointirahoituksessa. Toisaalta esimerkiksi IT- ja muiden toimistolaitteiden leasingrahoitus kasvoi kahdeksan prosenttia edellisestä vuodesta. Myös kuljetusvälineiden hankintaan käytettävän leasing – ja investointirahoituksen kysyntä kasvoi neljä prosenttia.

Rahoitusyhtiötuotteet tukevat yritysten rahoitusvaihtoehtojen monipuolistamista

Tutkimusten mukaan rahoitusyhtiöiden tarjoamat rahoitusvaihtoehdot ovat jatkuvasti kasvattaneet suosiotaan. Erityisesti pk- yrityksistä entistä suurempi osuus pitää rahoitusyhtiöitä suunnitellun rahoituksen ensisijai¬sena lähteenä (Yritysrahoituskysely 2013).

Finanssialan Keskusliiton rahoitusyhtiöjohtokunnan puheenjohtaja Vesa Kantee pitää rahoitusvaihtoehtojen monipuolistumista kannatettavana ja näkee rahoitusyhtiötuotteiden roolin kehityksessä tärkeänä. Kiristyvällä sääntelyllä on kuitenkin vaikutuksia myös rahoitusyhtiötuotteisiin. Kanteen mukaan sääntely- ja veroratkaisuissa tulisi välttää toimenpiteitä, jotka vaikuttavat kielteisesti yritysten investointimahdollisuuksiin ja sitä kautta talouden kasvuun ja työllisyyteen.

Yhdeksi keskeiseksi huoleksi pk-yrityssektorilla on koettu vakuusvaatimusten kiristyminen ja erityisesti aloittavien yritysten kohdalla vakuuksien puuttuminen. Kanteen mukaan rahoitusyhtiöiden tuotteet turvaavat osaltaan pk- yritysten rahoitusmahdollisuuksia, sillä leasing- ja investointirahoituksessa rahoitettava kohde toimii vakuutena.

Odotukset kuluvan vuoden näkymistä toiveikkaita

Vesa Kantee pitää kuluvan vuoden näkymiä viime vuotta myönteisempänä, mutta kansainväliseen talouteen liittyvien epävarmuustekijöiden myötä myös haasteellisena. Positiivisena merkkinä on mm. pk-yritysten kasvuhakuisuuden nousu (pk- yritysbarometri 1/2014). Yritysten kasvava investointihalukkuus vaikuttaa myönteisesti mm. koneiden ja teollisuuden laitteiden leasing – ja investointirahoituksen kysyntään.

Liitteenä FK:n rahoitusyhtiöiden tilastotietoja

Lisätietoja:
Rahoitusyhtiöjohtokunnan puheenjohtaja Vesa Kantee, Handelsbanken Rahoitus Oyj, puh. 09- 13371
Rahoitusyhtiöjohtokunnan sihteeri Reima Letto, Finanssialan Keskusliitto, puh. 020 793 4244
Viestintäpäällikkö Kristiina Siikala, Finanssialan Keskusliitto, puh. 020 793 4273

FK:n rahoitusyhtiöt

Finanssialan Keskusliittoon kuuluvat seuraavat rahoitusyhtiötoimintaa harjoittavat jäsenet: Handelsbanken Rahoitus Oyj, Nordea Rahoitus Suomi Oy, Pohjola Pankki Oyj, Danske Finance Oy sekä SEB Leasing Oy.
Rahoitusyhtiöt keskittyvät kohdevakuudelliseen rahoitukseen (osamaksukaupan rahoitus, leasing, factoring) ja vakuudettomiin kulutusluottoihin (luottokortti- ja kertaluotot). Tuotteisto täydentää pankkikonsernien palvelua.