Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssialan Keskusliitto > Uutismajakka > Ruokaa, designia ja sininen moppi

Ruokaa, designia ja sininen moppi

​Nuori Yrittäjyys -yhdistyksen Uskalla Yrittää -finaali kokosi Helsinkiin yli sata nuorta yrittäjää esittelemään innovaatioitaan. Finaaliin liittyvät messut järjestettiin Kampin kauppakeskuksessa keskiviikkona. Enimmäkseen yrittäjien tuotteina oli ruokaa, ja designiä, mutta lisäksi esimerkiksi linnunpönttöjä, mobiilisovelluksia ja luonnonkosmetiikkaa. Niin, ja siivouspalvelua sekä sininen moppi.

Konkreettisten esineiden lisäksi tarjolla oli myös elämyksiä. Kaunottaret ja Kulkurit on Iitin lukion oppilaiden yritys, joka järjestää juhliin ohjelmaa, muun muassa taikatemppuja.

"Keikkaa on varattuna koko kevääksi ja kesäksi", kehuu Mila Rontu, yksi yrittäjistä.

Nuorten mukaan ohjelmayrityksen järjestäminen oli luontevaa jatkoa musiikkiharrastukselle ja isosena toimimiselle. Lukion viimeisillä luokilla opiskelevat Rontu ja taikuri Simo Käki ovat hieman huolissaan, mitä yritykselle käy, kun porukka leviää jatko-opintojen perässä ympäri Suomen.

"Voisimme jatkaa toimintaa uusilla paikkakunnilla ja palkata lisää väkeä", Rontu intoilee.

Uskalla Yrittää on osa Suomi100-juhlavuoden ohjelmistoa. Finaaliin osallistui yli sata nuorta yritystä. Finaalin avasi eduskunnan puhemies Maria Lohela. Hän pitää nykyhallitusta yrittäjämyönteisenä.

"Toivon että erityisesti pieniin yrityksiin kiinnitettäisiin huomiota ja tuettaisiin niiden menestystä ja kasvua", Lohela sanoi tilaisuuden avajaispuheessaan.

Mikkelin moppi

Punatakkinen rouva hymyilee leveästi ja ottaa vastaan suuren sinisen mopin.

"Tämä onkin suurin palkintomme tänään", sanoo Lattiasta Kattoon -yritystä pyörittävä Neea Nenonen. Mikkeliläisten yritys tarjoaa sisä- ja ulkosiivouspalveluita. Kaupankäyntiä vauhdittamassa Nenosella ja kumppanillaan Atte Vitikaisella on käynnissä siivoustarvikkeiden arpajaiset. Sininen moppi meni jo heti alkuiltapäivästä.

"Nuori Yrittäjyys -yhdistyksen on tarkoitus tarjota liikesivistystä. Se on vähän kuin taloudellista yleissivistystä. Tässä porukassa sitä takuulla riittää!" iloitsee messuilla vieraillut NY:n hallituksen puheenjohtaja, Microsoftin yhteiskuntasuhdejohtaja Max Mickelsson.

Kilpailun voittaja selviää torstaina aamupäivällä.