Sijoittamisen ympäristövaikutuksia koskeva kestävyysluokittelu etenee

EU:ssa on otettu selkeitä askeleita kohti kestävän kasvun rahoitusta sekä vähähiiliseen ja resurssitehokkaaseen talouteen siirtymisessä. Suomalainen finanssiala on ollut vahvasti mukana edistämässä EU:n sijoituskohteiden kestävyysluokittelua, joista EU-suurlähettiläät vahvistivat keskiviikkona 25. syyskuuta neuvoston kannan. Seuraavaksi puheenjohtajamaa Suomi voi aloittaa kolmikantaneuvottelut parlamentin ja komission kanssa.

Kestävyysluokittelun tarkoituksena on tarjota sijoittajille ja yrityksille yhtenäinen määrittely sille, mitä taloudellisia toimintoja voidaan pitää kestävinä ympäristön kannalta. Tällä hetkellä sijoittamisen kestävyysvaikutusten arviointiin ei ole olemassa EU-tason yhteistä kriteeristöä.

Finanssiala ry:n (FA) asiantuntija Elina Kampin mukaan on positiivista, että asetuksen valmistelu etenee. ”Meille tärkeintä on, että hanke edistyy, että sijoitustuotteiden ympäristövaikutusten arviointiin saadaan läpinäkyvä kriteeristö ja vertailukelpoista tietoa. Asetuksen valmistuttua päästään myös perustamaan pysyvä toimielin, Sustainability Platform, joka edistää kestävän rahoituksen hankkeita.” Kamppi kommentoi.

Valtiovarainministeri Mika Lintilän mukaan on tärkeää, että yksityinen sektori osallistuu ilmastonmuutoksen haasteiden ratkaisemiseen. Lintilä kommentoi asiaa EU:n neuvoston tiedotteessa. Lintilä korostaa, että kestävään talouteen siirtyminen vaatii satojen miljardien eurojen investointeja, joten on selvää, ettei tarvittavaa pääomaa voida rahoittaa yksinomaan julkisin varoin.

Kamppi yhtyy ministerin näkemykseen, että ensimmäinen tärkeä askel on sopia yhteisesti, mitä ”kestävyys” tarkoittaa, jotta sijoittajien olisi helpompi osallistua siirtymään,

Ehdotuksessa on määritelty tavoitteiksi ilmastonmuutoksen hillitseminen, siihen sopeutuminen, vesi- ja meriluonnonvarojen kestävä käyttö sekä suojelu, siirtyminen kiertotalouteen, ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja biodiversiteetin suojelu. Näiden tavoitteiden pohjalta on määritelty, millaiset kriteerit taloudellisen toiminnan on täytettävä.

Suomalaiset ovat vahvasti mukana kolmikantaisissa neuvotteluissa, kun EU-puheenjohtajamaana Suomi edustaa neuvostoa ja suomalainen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen toimii parlamentin pääneuvottelijana yhdessä hollantilaisen kollegansa kanssa. FA:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari on ollut mukana EU-komission asettamassa korkean tason asiantuntijaryhmässä, jonka työskentelyllä nyt etenevää ehdotusta on pohjustettu. Nordean Aila Aho on nykyisen kestävän rahoituksen asiantuntijaryhmän jäsen. Hänen ryhmänsä valmistelee kestävyysluokittelujen yksityikohtaisempia kriteerejä.