Suomalaiskotien sähköjärjestelmät vanhentumassa

Suomalaiskotien sähköistys on monien talojen kohdalla vanhentumassa. Valtaosa omakoti-, rivi-, ja kerrostaloista on rakennettu kymmeniä vuosia sitten. Kodin sähkölaitteiden määrä on vuosien mittaan kasvanut huimasti ja aikoinaan ajanmukaisena pidetty sähköistys on vanhentumassa. Asiasta kertoo sähköistysalan tekemä tutkimus.

Tutkimustulosten mukaan 13 prosenttia eli noin puoli miljoonaa suomalaista kertoo, ettei ole koskaan tarkastuttanut kotinsa sähköjärjestelmää. Tässä piilee selkeä turvallisuusriski.

”Nykyisissä kodeissa on huomattavasti enemmän elektroniikkaa ja muita sähköä käyttäviä laitteita kuin vaikkapa kolmisenkymmentä vuotta sitten. Kuormitus sähköjärjestelmälle on aivan eri luokkaa”, Finanssialan Keskusliiton turvallisuusasiantuntija Petri Mero kertoo.

Sähkörasiat ja johdot kuluvat kuten kaikki muutkin järjestelmät. Vuosien saatossa hapristuneet sähköjohdot ja kytkimet voivat aiheuttaa tulipalovaaran. Oman kodin sähköjärjestelmien tarkastuksella voi parantaa turvallisuutta.

”Kun sähköjä ryhdytään käymään läpi ja tekemään sähkökuntokartoitusta, on asialle laitettava sähköalan ammattilainen. Vain siten turvallisuuden kohentumisesta voi olla varma”, Mero sanoo.

Taloustutkimuksen tekemän kyselytutkimuksen kotien sähköturvallisuudesta on teettänyt Sähkötreffit-niminen sähköistysalan yhteinen verkkopalvelu. Palvelun tarkoituksena on muun muassa parantaa kotien sähköturvallisuutta ja energiatehokkuutta.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat