Suomen Pankki julkaisi nuorten taloustietoportaalin

Suomen Pankki on julkaissut Eurokampus-nettisivuston tukemaan
koulujen taloustiedon opetusta ja edistämään nuorten talousosaamista.
Sivusto löytyy osoitteesta www.euro.fi .
Eurokampus-sivustolla kerrotaan nuorten kannalta keskeisistä
talousaiheista. Sivustolta löytyy erilaisia talouteen liittyviä pelejä,
tehtäviä ja videoita. Sivustolla julkaistaan myös nuorten omia
blogikirjoituksia taloudesta ja rahankäytöstä.

​Nuorten hyvä talousosaaminen on Suomen Pankille tärkeää. ”Nuoret tekevät nykyisin talouteen liittyviä päätöksiä hyvinkin varhaisessa vaiheessa, ja siksi on olennaista tarjota välineitä, joiden avulla he voivat ottaa taloudesta selvää ja muodostaa oman käsityksensä”, toteaa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. ”Koko yhteiskunta hyötyy siitä, että nuoret tuntevat omaan talouteensa liittyvät mahdollisuudet ja riskit sekä oppivat jo varhain tekemään talouteen liittyviä päätöksiä harkitusti.”

Uudet nettisivut ovat osa Suomen Pankin toimintaa nuorten talousosaamisen edistämiseksi. Nettisivuston lisäksi Suomen Pankki järjestää muun muassa talousaiheisia kilpailuja nuorille, koululaisten vierailuja keskuspankkiin sekä koulutustilaisuuksia taloustiedon opettajille. Eurokampus-portaalissa on mukana myös Finanssialan Keskusliiton yläkouluikäisille suunnattu talousoppimisympäristö Zaldo.