Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Talousguru-kisaan ennätysmäärä lukioita

Talousguru-kisaan ennätysmäärä lukioita

Talousguru-voittajalle on luvassa paitsi mainetta ja kunniaa, myös rahaa ja opiskelupaikka. Kiertopalkintona on tohtorinhattu.

​Lukiolaisten vuoden 2019 Talousguru-kilpailuun osallistuu ennätysmäärä lukioita. Kilpailuun on ilmoittautunut 145 lukiota ympäri maan Suomen 340 lukiosta. Alkukilpailu käydään mukaan ilmoittautuneissa lukioissa keskiviikkona 16.1.

​Viime vuosina kilpailuun osallistuvia lukioita on ollut noin 100–120 kappaletta. Viime vuonna alkukilpailussa oli yhteensä noin 1100 lukio-opiskelijaa. Tänä vuonna kisa käydään ensimmäistä kertaa kokonaan sähköisessä muodossa, kun alkukilpailussa käytössä on ylioppilaskirjoituksista tuttu sähköinen Abitti-alusta. Jokaisen lukion paras vastaus lähetetään eteenpäin ja niiden joukosta poimitaan 14 finalistia 27. helmikuuta pidettävään finaaliin.

Tänä vuonna kilpailua värittää edessä oleva vaalikevät. Talouspoliittiset kysymykset näkyvät sekä alkukilpailun aiheissa että loppukilpailussa, jossa finalistit osallistuvat sekä kirjalliseen että suulliseen kokeeseen. Vuoden 2019 Talousgurun valinta huipentuu yleisön edessä käytyyn talousaiheiseen pariväittelyyn.

Kisaan osallistuville lukiolaisille on jaossa myös enemmän korkeakoulupaikkoja kuin aiemmin; kauppatieteen ja taloustieteen opiskelupaikkoja on yhteensä seitsemästä yliopistosta. Opiskelupaikkoja tarjoavat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Tampereen, Helsingin, Turun ja Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu ja Svenska Handelshögskolan.

Kilpailua järjestävät Finanssiala ry, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL. Kilpailua tukevat Taloustoimittajat ry ja Suomen lukiolaisten liitto.