Tartuntakäyrän loiventamisen lisäksi pitäisi loiventaa myös talouden laskukäyrää

Olli Salmi

Finanssiala on koronakriisin alusta asti nostanut esille normaalin yksityisen kulutuskysynnän elvyttämisen tärkeyden Suomen taloudelle. Myös esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn mainitsi 20. maaliskuuta, että syvään taantumaan voidaan päätyä, jos myös kotitalouksien kulutus pienenee olennaisesti ja tuotantoketjut katkeilevat kotimaassa. Tämän jälkeen kulutuskysynnän tärkeyttä ovat nostaneet esille muun muassa Pekka Lundmark (HS 26.3.) ja Pasi Holm (KL 14.4.). Myös Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on julkaissut tiekartan ulospääsemiseksi kriisistä .

Finanssiala on ehdottanut käytettäväksi samaa taktiikkaa taistelussa sekä virusta että talouden taantumaa vastaan: loivennetaan käyrää. Samanaikaisesti tulisi siis madaltaa nousevaa tartuntakäyrää ja loiventaa talouden laskevaa käyrää. Onkin esitetty kysymykset, onko olemassa vaihtoehtoisia rajoitustoimenpiteitä tai voiko nykyisiä soveltaa siten, että ne rajoittavat taloudellista toimeliaisuutta mahdollisimman vähän. Finanssiala on viestinyt turvallisen kuluttamisen ja myymisen lisäämisen puolesta. Ensiarvoisen tärkeää on edelleen huolehtia myös ihmisten turvallisuudesta, eikä kulutus saisi vauhdittaa viruksen leviämistä.

Julkiselta vallalta tarvitaan nyt toimenpiteitä yksityisen kulutuksen lisäämiseksi, jotta yritykset selviävät kriisin yli. Suorat tuet yrityksille ovat toki nopeita keinoja talousahdingon lieventämiseksi. Ne pitäisi kuitenkin jossain vaiheessa maksaa veroja korottamalla tai julkisia palveluja heikentämällä eikä pelkästään niiden varaan voida toimintaa pitkällä aikavälillä rakentaa. Myös tukien tehokas ja oikeanlainen kohdistaminen nopealla aikataululla on vaikeaa.

Nyt tarvitaan kestävämpiä toimenpiteitä, joilla tukien tarvetta voidaan vähentää. Tämä tarkoittaa normaalin taloudellisen toiminnan elvyttämistä kysynnän kautta. On haettava toimenpiteitä, joilla tuotteiden ja palveluiden kuluttamiseen voitaisiin kannustaa siten, että paitsi ostajat, myös myyjät pysyisivät yhtä aikaa turvassa pandemialta. Ne tulisi suunnitella siten, että kuluttajat hajauttaisivat normaalilla tavalla ostojaan eri paikkoihin, jolloin kulutus ei keskittyisi ja auttaisi vain muutamaa yritystä. Yritysten ei tulisi joutua vaikeuksiin sen takia, että heidän asiakkaansa menevät ostamaan samat tuotteet muualta vain siksi, että kuvittelevat sen olevan turvallisempaa.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat