Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Tiedote: Arvopaperimarkkinalainsäädännön uudistus lisää suomalaisten arvopaperimarkkinoiden kilpailukykyä

Tiedote: Arvopaperimarkkinalainsäädännön uudistus lisää suomalaisten arvopaperimarkkinoiden kilpailukykyä

Arvopaperimarkkinalainsäädännön kokonaisuudistusta valmistellut työryhmä on tänään jättänyt mietintönsä ministeri Tapani Töllille. Finanssialan Keskusliitto pitää työryhmän yksimielistä esitystä hyvänä.

​Kyse on laajasta lakiuudistuksesta, jossa esitetään säädettäväksi kaikkiaan viisi uutta lakia: arvopaperimarkkinalaki, laki arvopaperitileistä, laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta, laki rahoitusvälineiden kaupankäynnistä sekä laki sijoituspalveluista. Kilpailun lisäämisen ohella ehdotusten tavoitteena on muun muassa lainsäädännön selkeyden ja ymmärrettävyyden parantaminen.
 
Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi toteaa, että sekä arvopaperimarkkinat että niiden kansainvälinen sääntelykehikko ovat viime vuosina olleet voimakkaassa murroksessa. Kauppi pitää työryhmän mietintöä tärkeänä keskustelunavauksena ja toivoo, että työryhmän esityksiä viedään pikaisesti eteenpäin. 
 
Erityisesti ehdotus arvopapereiden moniportaisen hallinnan käyttöönotosta Suomessa on tervetullut, sillä se edesauttaa kotimaisten pääomamarkkinoiden kehittymistä ja kilpailukykyä. Työryhmän mukaan arvopapereiden säilytystoiminnassa tulee siirtyä malliin, jossa sijoittaja voi itse valita, säilyttääkö hän arvopapereitaan omalla tilillään Arvopaperikeskuksessa vai moniportaisessa rakenteessa säilyttäjäpankin tilillä.
 
Piia-Noora Kauppi toteaa, että kansainvälisillä markkinoilla moniportaisuus on vallitseva käytäntö. EU-valtioista ainoastaan Suomessa, Kreikassa ja Sloveniassa se ei ole ollut käytössä. Tässä suhteessa Suomessa nykyisin käytössä oleva malli eroaa mm. naapurimaastamme Ruotsista.
 
- Kansalliset erityisratkaisut ovat aina kalliita, koska ne poikkeavat olennaisesti kansainvälisesti vakiintuneesta käytännöstä. Moniportaisuuden etu on muun muassa se, että kustannusten näkökulmasta se tuo suomalaiset piensijoittajat nykyistä tasa-arvoisempaan asemaan ulkomaisten suursijoittajien kanssa. Tällä hetkellä osakekaupan selvitysrakenteiden kansainvälinen tehostuminen ei kustannusmielessä juurikaan hyödytä kotimaisia loppusijoittajia. Kotimaisten arvopaperimarkkinoiden kilpailukyvyn takaamiseksi tulisi meilläkin siirtyä kansainvälisen käytännön mukaiseen moniportaiseen hallintomalliin viipymättä, Kauppi sanoo.
 
Finanssialan Keskusliitto pitää tärkeänä, että moniportaisuuteen liittyen varmistetaan viranomaisten riittävä tietojensaanti, kuten Ruotsissakin on toimittu. Työryhmän esityksen mukaan verohallinnolla, ulosottoviranomaisilla ja muilla viranomaisilla tulee olla mahdollisuus saada tietoja moniportaisesti hallittujen arvopaperien tilinhaltijoista. Finanssialan Keskusliitto pitää hyvänä myös työryhmän ehdotusta viranomaisten välisen yhteistyön tiivistämisestä harmaan talouden torjunnan tehostamiseksi. 
 
Lisätiedot:
Finanssialan Keskusliiton työryhmäedustaja Mirjami Kajander-Saarikoski, puh. 020 793 4247
viestintäpäällikkö Marjo Lapatto, puh. 020 793 4274