Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Tiedote: Pankkibarometri III/2011: Luotonottohalukkuus vähenemässä

Tiedote: Pankkibarometri III/2011: Luotonottohalukkuus vähenemässä

Talousnäkymien nopea heikentyminen on heijastumassa myös luotonkysyntään. Finanssialan Keskusliiton tuoreen Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat, että yritysten ja kotitalouksien halukkuus ottaa uutta luottoa on vähenemässä. Kuitenkin luotonottohalukkuuden nähdään olevan yhä selvästi vuoden 2008 lopun ja vuoden 2009 alun tilannetta suurempi. Talletusten suosion arvioidaan olevan voimakkaassa kasvussa. Pankkibarometrikysely suoritettiin syyskuun alkupuolella.

​Kotitalouksien luotonottohalukkuuden arvioidaan vähenevän

 
Pankinjohtajien arvioiden mukaan kotitalouksien luotonottohalukkuus on vähenemässä. Kun vielä touko-kesäkuun vaihteessa 12 prosenttia pankinjohtajista arvioi, että luotonottohalukkuus jää vuoden aikajänteellä vuodentakaista laimeammaksi, on osuus noussut nyt noin 40 prosenttiin. Luotonottohalukkuuden odotettu väheneminen heijastanee ennen kaikkea talousnäkymien nopeaa heikentymistä ja kotitalouksien kokeman epävarmuuden kasvua.

- Tilanne on kuitenkin yhä selvästi parempi kuin loppuvuonna 2008 ja alkuvuonna 2009, jolloin enimmillään yli 90 prosenttia pankinjohtajista arvioi kotitalouksien luotonottohalukkuuden vähenevän, toteaa Finanssialan Keskusliiton pääekonomisti Veli-Matti Mattila.

 

Kotitalouksien odotetaan jatkossa sijoittavan varojaan etenkin pankkitalletuksiin: yli 80 prosenttia pankinjohtajista arvioi niiden suosion olevan oman konttorinsa alueella kasvussa. Sen sijaan erityisesti osakkeiden ja osakerahastojen suosion odotetaan vähenevän. 

Myös yritysten odotetaan suosivan talletuksia lähiaikoina

 

Pankinjohtajat odottavat myös yritysten luotonottohalukkuuden olevan vähenemässä. Hieman alle 30 prosenttia vastaajista arvioi, että yritysten kiinnostus luotonottoon on vuoden aikajänteellä laimeampaa kuin vuotta aiemmin. Luotonottohalukkuuden odotetaan kuitenkin olevan selvästi suurempaa kuin se oli loppuvuonna 2008 ja alkuvuonna 2009.

- Sekä pankinjohtajien arviot että viimeaikaiset tiedot pankkien luotonannosta viittaavat siihen, että olemme vielä kaukana kolmen vuoden takaisesta tilanteesta, pääekonomisti Mattila korostaa.

 

Samoin kuin kotitalouksien kohdalla, myös yritysten odotetaan lähiaikoina suosivan talletuksia varojensa sijoituskohteena. Näin odottaa 75 prosenttia pankinjohtajista. Osakkeiden ja osakerahastojen suosion arvioidaan sitä vastoin olevan laskussa.


Lisätietoja:
Pääekonomisti Veli-Matti Mattila, puh. 020 793 4259
Viestintäpäällikkö Kristiina Siikala, puh. 020 793 4273