Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Tiedote: Pankkien tulokset hieman edellisvuotta paremmat

Tiedote: Pankkien tulokset hieman edellisvuotta paremmat

Suomessa toimivien pankkikonsernien julkaisemien ennakkotietojen mukaan alan tulos kokonaisuutena parani hieman edellisvuodesta. Tulosten kohentumiseen vaikuttivat luotto- ja arvonalentumistappioiden vähentyminen ja palkkiotuottojen kasvu. Sen sijaan korkokate aleni matalan korkotason vuoksi.

​Asuntoluottojen kysyntä jatkui vahvana koko vuoden. Kotitalouksilla oli vuoden lopussa asuntolainoja 6,8 % enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aikaisemmin. Valtaosa asuntolainojen koroista on edelleenkin euriborsidonnaisia, vaikka odotukset korkotason noususta hieman lisäsivät loppuvuodesta kiinteiden korkojen suosiota.

Pankkien talletuskanta kasvoi vuoden 2010 aikana tuntuvasti. Talletuksia oli lähes 8 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pankkien kilpailu talletusasiakkaista näkyi tuntuvina korkotarjouksina, ja talletukset määräaikaisilla säästö- ja sijoitustileillä kasvoivat.

Myös muut sijoitusvaihtoehdot menestyivät. Sijoitusrahastojen pääomat lisääntyivät 13,3 %, ja henkivakuutuksen vakuutussäästöt 9,5 % edellisvuodesta. Sen sijaan sidottuun pitkäaikaissäästämiseen tarkoitetut säästämisvaihtoehdot eivät houkutelleet säästäjiä.

Luottotappioiden määrä aleni. Pankkikonsernit kirjasivat vuoden aikana arvonalentumistappioita yhteensä 490 miljoonaa euroa, eli lähes puolet vähemmän kuin vuosi aikaisemmin. Hoitamattomien luottojen määrän kasvu pysähtyi noin vuosi sitten, niitä oli vuoden vaihteessa yhteensä 1,1 miljardia euroa.

Lisätietoja:
Tutkimuspäällikkö Tarja Kallonen puh. 020 793 4261

Finanssialan yhtiöiden tilinpäätösten valmistuttua FK julkaisee pankeista ja vakuutusyhtiöistä yksityiskohtaisemmat raportit.