Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Tiedote: Satoja mopoilijoita ulosotossa. Maksamattomasta liikennevakuutusmaksusta seuraa monia hankaluuksia

Tiedote: Satoja mopoilijoita ulosotossa. Maksamattomasta liikennevakuutusmaksusta seuraa monia hankaluuksia

​Alaikäisten maksuhäiriöt ja ulosottotapaukset ovat lisääntyneet. Erilaisten sakkojen jälkeen toiseksi yleisin syy ulosottotapauksissa on maksamaton mopon liikennevakuutusmaksu, joka on suoraan ulosottokelpoinen. Niissä liikennevakuutusta ei ole joko maksettu tai sitä ei ole otettu ajoneuvolle lainkaan. Viime vuoden lopulla oli ulosotossa noin 350 alaikäisen maksamaton liikennevakuutusmaksu, joista valtaosa on suuruudeltaan keskimäärin 40 – 50 euroa.

– Vanhempien pitäisi yhdessä alaikäisen kanssa pitää huoli, että kaikki lakisääteiset ja taloudelliset velvoitteet hoidetaan ajallaan. Se on myös nuoren oman edun mukaista. Mikäli asian annetaan edetä ulosottoon asti, siitä voi seurata nuorelle maksuhäiriömerkintä, joka hankaloittaa esimerkiksi opintolainan saantia tai kännykkäliittymän hankintaa, sanoo johtava vakuutusasiantuntija Pia Santavirta Finanssialan Keskusliitosta.

Niin nuorten kuin vanhempien on hyvä tiedostaa, että vakuutuksen ottaminen ja maksaminen takaa, että mopoilija itse on vakuutusturvan piirissä.

Perinnästä kirje vanhemmille

Vakuuttamisvelvollisuus on lain mukaan ajoneuvon omistajalla tai haltijalla, joka mopoista puhuttaessa on usein alaikäinen nuori. Mikäli mopo jätetään vakuuttamatta, perii Liikennevakuutuskeskus vakuuttamattomalta ajalta korotettua vakuutusmaksua vastaavan ns. hyvikkeen. Se voi nousta jopa moninkertaiseksi vakuutusmaksuun nähden, jos vakuuttamattomuusaika pitenee tai jos vakuutuksen puuttuminen tulee ilmi vahinkotilanteessa.
 
Viime vuonna vakuuttamattomien mopojen vuoksi perintäkirjeen sai 736 alaikäistä.
 
– Ikävintä tässä on se, että osa nuorista jättää myös tämän hyvikemaksun maksamatta ja antaa asian ajautua ulosottoon, yksikönjohtaja Janne Jumppanen Liikennevakuutuskeskuksesta kertoo. 

Nyt ensimmäisen kerran olemme lähettäneet kirjeen perinnässä olevien alaikäisten vanhemmille. Kirjeessä selvitämme, mistä perinnässä on kysymys ja mitä seuraa, mikäli asian annetaan edetä ulosottoon asti.

Liikennevakuutus korvaa henkilövahinkoja

Kaikilla mopoilla on oltava lakisääteinen liikennevakuutus. Vakuuttamisvelvollisuus koskee myös ns. minimopoja ja –mönkijöitä. Vakuutus on otettava, vaikka mopoa käytettäisiinkin vain piha-alueilla tai maastossa ja vaikkei se olisikaan rekisterissä. Liikennevakuutus korvaa vahinkotilanteessa kaikkien osapuolten henkilövahingot. Se korvaa myös syyttömälle osapuolelle aiheutuneet omaisuusvahingot.

Mopoilija oli vuonna 2008 mukana 5 196 liikennevahingossa. Näistä 3 640 tapauksessa mopoilija oli syyllinen osapuoli.  Vahinkojen määrä on kasvanut neljässä vuodessa 80 prosenttia. Korvauksia vakuutusyhtiöt maksoivat mopovahingoista 21 miljoonaa euroa, josta 86 % henkilövahingoista. Henkilövahinkojen määrä on viidessä vuodessa lähes kaksinkertaistunut.

Lisää mopoturvallisuudesta www.kaannapaa.fi


Lisätietoja:
viestintäpäällikkö Marjo Lapatto, Finanssialan Keskusliitto, puh. 020 793 4274

yksikönjohtaja Janne Jumppanen, Liikennevakuutuskeskus, puh. 050 383 3367
tiedotuspäällikkö Veikko T. Valkonen, Liikennevakuutuskeskus, puh. 0500 435 055