Suoraveloituksesta uusiin palveluihin vaivattomasti

​Yhtenäinen euromaksualue SEPA tuo muutoksia maksamisen palveluihin. Tuttu kotimainen suoraveloitus korvautuu vähitellen muilla maksutavoilla. Suomalaiset pankit pyrkivät toteuttamaan muutoksen kuluttajan kannalta vaivattomasti.

Suoraveloitusta nyt käyttävien asiakkaiden ei tarvitse jatkossakaan mennä pankin konttoriin maksamaan laskuja eikä internetiä välttämättä tarvita. Suoraveloituksen korvaajaksi ajateltu automaattisen maksamisen palvelu perustuu e-laskun tekniseen pohjaan, mutta toimii kuluttajan kannalta suoraveloituksen lailla.

Yhtenäiseen euromaksualueeseen siirryttäessä joudutaan vähitellen luopumaan vain kotimaiseen käyttöön tarkoitetuista maksupalveluista. Suomessa toimivat pankit suunnittelevat kotimaisen suoraveloituksen korvaamista e-laskun tekniseen ratkaisuun perustuvalla palvelulla.

Automaattisen maksamisen palvelu on maksajalle yhtä vaivaton maksutapa kuin suoraveloitus. Laskuttaja lähettää ennakkoilmoituksen tai kopion laskusta postitse tai muulla sovitulla tavalla niille asiakkaille, jotka eivät käytä verkkopankkia. Verkkopankkia käyttävällä kuluttajalla on kaksi vaihtoehtoa: hän voi hyväksyä verkkopankissa jokaisen laskun erikseen maksettavaksi tai valtuuttaa pankin maksamaan laskut automaattisesti eräpäivänä.

Muutos suoraveloituksesta automaattiseen maksamiseen on tekninen eikä verkkopankkia käyttämätön kuluttaja-asiakas muutosta välttämättä edes havaitse. Palvelu säilyy maksaja-asiakkaan näkökulmasta samana.

Yhtenäinen euromaksualue SEPA tuo mukanaan myös uuden SEPA-suoraveloituksen. Se eroaa merkittävästi suomalaisesta suoraveloituksesta. SEPA- suoraveloituksessa asiakas antaa valtakirjan suoraan laskuttajalle pankin sijaan. Pankki ei SEPA-suoraveloituksessa tarkista valtakirjan olemassaoloa.

Uutta SEPA-suoraveloitusta pankit tarjoavat 1.11.2010 alkaen. SEPA-suoraveloitus soveltuu erityisesti rajat ylittävien maksujen keräämiseen. Tällaista palvelua ei pankeilla ole aiemmin ollut tarjolla.

Suomalainen suoraveloitus säilyy ennallaan vielä ainakin parin vuoden ajan. Alustava aikataulu palvelun päättymiselle on 31.12.2013.