Suoraveloitus poistuu käytöstä – Tilalle yhtä helppokäyttöinen suoramaksu tai e-lasku

​Suomalainen suoraveloitus päättyy pankkien tämän hetken näkemyksen mukaan alkuvuonna 2014. Muutos on osa Suomen siirtymistä yhtenäiseen euromaksualueeseen (SEPA).

– SEPAn käyttöönotto merkitsee muutoksia kaikkeen maksamiseen kotimaassa sekä SEPA-alueella rajat ylittävässä maksamisessa. Kotimaisen suoraveloituksen päättyminen on osa tätä muutosta, toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi sanoo.

Asiakkaille tarjotaan hyvissä ajoin ennen suoraveloituksen päättymistä, heille parhaiten sopivaa korvaavaa maksamisen palvelua, suoramaksua tai e-laskua. Uuteen palveluun siirtyminen ei edellytä kotitalousasiakkailta toimenpiteitä.

– Suoramaksu on yhtä helppokäyttöinen kuin suoraveloitus. Käytännössä asiakkaan kannalta mikään ei muutu maksamisessa, toteaa johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen Finanssialan Keskusliitosta.

Suoramaksuakin käytettäessä laskuttava yritys toimittaa asiakkaalle laskun tiedot etukäteen ja lasku maksetaan tililtä eräpäivänä automaattisesti. Suoraveloituksesta suoramaksuun siirtyminen ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä. Laskuttaja ja pankki hoitavat muutoksen asiakkaan puolesta. Palvelun käyttöönoton edellytys on, että laskuttaja ottaa sen käyttöönsä.

Verkkopankkiasiakas siirtyy suoraveloituksesta e-laskun käyttäjäksi

Verkkopankkiasiakkaalle suoraveloitus korvataan e-laskun automaattisella maksamisella. E-laskun automaattinen maksaminen on yhtä helppokäyttöinen palvelu kuin suoraveloitus. Lasku tulee laskuttajalta suoraan asiakkaan verkkopankkiin ja lasku veloitetaan eräpäivänä tililtä automaattisesti.

Asiakkaalla on halutessaan mahdollisuus saada pankilta sähköpostilla tai tekstiviestillä tieto e-laskun saapumisesta verkkopankkiin. Asiakas voi myös automaattisen maksamisen sijaan hyväksyä maksun joka kerta erikseen.

Yritykset aloittavat siirtymisen suoraveloituksen korvaaviin palveluihin jo hyvissä ajoin ennen vuoden 2014 alkua ja luopunevat asteittain kansallisen suoraveloituksen tarjoamisesta. Yritykset tiedottavat asiakkaille omista aikatauluistaan. Jos yritys ei tarjoa suoramaksua ja e-laskua asiakkailleen, vaihtoehtona ovat paperilasku tai harvemmin SEPA suoraveloitus.

E-laskun käytön voi aloittaa heti

– E-laskua kannattaa siirtyä käyttämään jo nyt, Inkeri Tolvanen kehottaa.

E-lasku tarjoaa suoramaksuun verrattuna useita etuja, mm. eri laskuttajille voi määritellä itselleen sopivia automaattisia toimintoja (esim. maksetaan puhelinlaskut automaattisesti, jos ne ovat alle 30 euroa), maksutiliä voi muuttaa verkkopankissa, laskun summaa ja eräpäivää voi muuttaa, e-lasku on ympäristöystävällinen, laskut arkistoituvat verkkopankkiin jne.

Lisätietoja:
Johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen puh. 020 793 4254
Viestintäpäällikkö Kristiina Siikala puh. 020 793 4273

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat