Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Tiedote: Tapaturmista miljardin euron korvaukset vuodessa

Tiedote: Tapaturmista miljardin euron korvaukset vuodessa

Vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta, lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta sekä liikennevakuutuksesta korvattiin 986 miljoonaa euroa vuonna 2010. Korvaukset aiheutuivat tapaturmista ja onnettomuuksista työssä, vapaa-aikana, kotona ja liikenteessä.

Korvauksista 521,6 miljoonaa euroa maksettiin lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta, 273,7 miljoonaa euroa pakollisesta liikennevakuutuksesta ja 190,3 miljoonaa euroa vapaaehtoisesta tapaturmavakuutuksesta. Korvattuja vahinkoja oli kappalemääräisesti 670 000.

Korvausmäärät ovat viime vuosina kasvaneet kustannuskehitystä vastaavasti. Kappalemääräisesti vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen korvaukset ovat kasvaneet voimakkaasti vakuuttamisen lisääntymisen myötä. Puolella suomalaisista (2,6 miljoonaa) on nykyisin vapaaehtoinen tapaturmavakuutus.

Tapaturmat koskettavat koko yhteiskuntaa

”Tapaturmista ja onnettomuuksista maksetut vakuutuskorvaukset kertovat vain osan kokonaisongelmasta. Yhteiskunnallisiksi menetyksiksi kaikista tapaturmista on arvioitu jopa 7-8 miljardia euroa. Se on aivan liikaa, koska väestöhaastattelujen mukaan suuri osa tapaturmista olisi vältettävissä”, kertoo Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

Erityisesti putoamiset, kaatumiset ja liukastumiset ovat Suomessa usein kohtalokkaita.

”Ennakoimalla nykyistä paremmin vaaratilanteita ja välttämällä turhaa riskinottoa asiat olisivat paremmalla tolalla. Torjuttu vahinko on aina korvattua vahinkoa parempi”, Kauppi toteaa.

Suomessa sattuu yli miljoona tapaturmaa vuodessa, joista kaksi kolmesta kotona ja vapaa-aikana. Tapaturmissa menehtyy lähes kolme tuhatta suomalaista vuodessa. Liikenne- ja työturvallisuus ovat Suomessa eurooppalaisittain hyvällä tasolla, mutta varsinkin kotitapaturmat pitää saada vähenemään.

Piia-Noora Kauppi kertoi vakuutuksista maksetuista tapaturmakorvauksista Tapaturmapäivää 13.4. edeltävässä webinaarissa sosiaali- ja terveysministeriössä tänään. Webinaariesitykset ovat nähtävissä tallenteena osoitteessa www.tapaturmapaiva.fi


Lisätiedot:
toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi