Tilintarkastusvelvollisuuden säilyttäminen on oikea ratkaisu

Työ- ja elinkeinoministeriö on luopunut esityksestään poistaa tilintarkastusvelvollisuus kirjanpitolain mukaisilta mikroyrityksiltä. Sen sijaan ministeriön työryhmä alkaa valmistella varsinaista tilintarkastusta kevyemmän, lakisääteisen tarkastuksen mahdollisuutta pienille yrityksille.

Jos yritys haluaa rahoittaa toimintaansa hakemalla pankista lainaa tai rahoitusta markkinoilta, on välttämätöntä, että luotonantajien ja sijoittajien käytössä on kattava ja luotettava tieto yrityksen taloudellisesta tilanteesta.

”On hyvä selvittää kevyemmän lakisääteisen tarkastuksen käyttökelpoisuus, sillä perinteinen tilintarkastus voi olla turhan laaja ja kallis prosessi pikkuyritykselle”, toteaa Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila.

Alkuperäinen lakimuutos olisi vaarantanut muun muassa harmaan talouden torjuntatyötä ja taloudellisen raportoinnin luotettavuutta. Tilintarkastus hyödyttää myös pientä yritystä. Kun tilintarkastuksen hoitaa ammattilainen, voi yrittäjä keskittyä omaan ydinosaamiseensa.

”Tilintarkastajat voivat neuvoillaan tukea yritysten toimintaa. Harva yrittäjä on esimerkiksi kirjanpidon, verotuksen tai yhtiöoikeuden asiantuntija”, Mattila summaa.