Myllerrykset eivät horjuttaneet rahoitusmarkkinoita – työeläkevarat kasvoivat 7,6 miljardilla

Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat viime vuonna 7,6 miljardilla eurolla, ilmenee työeläkevakuuttajat Telan tilastoanalyysista. Kaikkiaan työeläkevaroja oli viime vuoden lopussa 188,5 miljardia euroa.

Erityisesti loppuvuoden tuotot olivat hyviä. Viimeisellä neljänneksellä varojen määrä nousi 4 miljardilla. Telan analyytikko Peter Halonen toteaa tiedotteessa, että rahoitusmarkkinat palautuivat yllättävän hyvin viime vuoden poliittisista myllerryksistä.

Eläkevarojen kasvu on hyvä uutinen siinäkin mielessä, että se helpottaa varautumista väestön ikääntymiseen. Eläkemenot ovat pysyvästi suuremmat kuin mitä työeläkemaksuilla saadaan kerättyä varoja järjestelmään.

”Tulevaisuudessa rahastoihin joudutaan turvautumaan yhä enemmän,” Halonen huomauttaa.

Varojen pitäisi kasvaa keskimäärin samaa tahtia palkkojen ja eläkemenojen kanssa. Silloin myös vakaana pysyvä osuus eläkemenoista on rahoitettavissa sijoitusten tuotolla. Samalla työeläkemaksut saadaan pidettyä pysyvästi alempina kuin mitä eläkemenot vaatisivat.