Uusi yritys euriborien uudistamiseksi

Lainojen ja talletusten yleisenä viitekorkona käytettävää euriboria ollaan uudistamassa. Tavoitteena on ottaa ensi vuoden aikana käyttöön uusi korkojen määräytymismenetelmä. Se nojaa ensisijaisesti pankkien tekemiin kauppoihin rahamarkkinoilla. Lisäksi apuna voidaan käyttää muuta markkinainformaatiota.

Euribor-korkoja hallinnoiva European Money Markets Institute EMMI on kehittänyt uuden menetelmän korkojen määräytymistä varten. Kyseessä on uusi yritys uudistaa euriboreja. Ensimmäinen yritys kariutui viime vuonna, kun EMMI joutui toteamaan, että pelkästään rahamarkkinakauppoihin perustuva menetelmä ei ollut toteuttamiskelpoinen.

Uudessa menetelmässä pankkien antamat noteeraukset perustuvat edelleen ensisijaisesti toteutuneisiin kauppoihin, mutta jos niitä ei ole riittävästi, tarjolla on myös muita tapoja tuottaa noteeraukset. Toissijaisesti voidaan käyttää valmiita laskenta-algoritmeja, jotka perustuvat esimerkiksi aiempien päivien kauppoihin. Viimesijaisena keinona on nojata muuhun tarjolla olevaan markkinainformaatioon, kuten asiantuntijanäkemyksiin markkinoiden vallitsevasta korkotasosta.

Lisätietoja uudesta ns. hybridimääräytymismenetelmästä löytyy EMMIn julkaisemasta raportista. Siinä EMMI pyytää markkinaosapuolilta ja muilta kiinnostuneilta tahoilta kommentteja uudesta menetelmästä.

Euriborien uudistamista on suunniteltu jo yli 5 vuoden ajan. Taustalla ovat eri viitekorkojärjestelmiä koskeneet peukalointitapaukset. Niiden seurauksena viranomaiset ovat laatineet uudet ohjeistukset, miten viitekorkojen tulee määräytyä. Tällä hetkellä euriborit perustuvat noteerauksiin, jotka ovat euribor-paneelissa mukana olevien 20 pankin näkemyksiä markkinoiden vallitsevasta korkotasosta.

EMMIn tavoitteena on, että uusi määräytymismenetelmä otettaisiin käyttöön vuoden 2019 aikana. Menetelmää testataan loppukevään ja kesän aikana paneelipankkien kanssa.

EMMI on Belgian lain alla toimiva voittoa tavoittelematon yhdistys, jota valvoo Belgian finanssivalvoja FSMA. Sen jäseninä on eurooppalaisia pankkiyhdistyksiä. Suomesta mukana on Finanssiala ry.