Uutuuskirja: Mistä rahat vanhuudenhoivaan?

Suomessa on Euroopan nopeimmin vanheneva väestö. Väestörakenteen muutos tarkoittaa, että ikäihmisten hoivaan tullaan jatkossa tarvitsemaan ennennäkemättömän paljon rahaa, eikä sitä kaikkea voida saada kasaan verovaroin. Samaan aikaan vanhempi väki on vauraampaa kuin koskaan aikaisemmin. Mikä neuvoksi?

​Finanssialan Keskusliiton asiantuntija Piritta Poikonen ja johtaja Timo Silvola pohtivat uusia hyvinvoinnin rahoituksen malleja ensi viikolla julkaistavassa kirjassaan Mistä rahat? – Hoivan rahoituksen tasapainoa etsimässä. Kirjoittajat haluavat raivata tietä ajattelulle, jossa hyvinvointipalveluja voitaisiin jatkossa rahoittaa yhdistämällä tehokkaasti julkista ja yksityistä rahaa. ”Varautuminen omaan vanhuuteen pitää tehdä nykyistä helpommaksi ja houkuttelevammaksi”, kirjoittajat sanovat.

Poikosen ja Silvolan kirjan on kustantanut Finanssi- ja vakuutuskustannus Oy FINVA. Kirja on jo myynnissä kustantajalla ja kirjakaupoissa.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat