Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Vakuutusyhtiölakiin ei saa tulla suomalaisrönsyjä

Vakuutusyhtiölakiin ei saa tulla suomalaisrönsyjä

​Vakuutusyhtiöiden hallintoa koskevia säännöksiä ollaan viemässä vakuutusyhtiölakiin. Muutokset liittyvät EU:n tekemään Solvenssi II -direktiiviin, joka tulee kokonaisuudessaan kaikissa jäsenmaissa voimaan todennäköisesti aikaisintaan vuonna 2016.

​Suomi vie direktiivin hallintojärjestelmää koskevia lakimuutoksia omaan lainsäädäntöönsä siis hieman etuajassa. Laki koskee vakuutusyhtiöiden lisäksi Finanssivalvontaa.

Lakimuutokset eivät sosiaali- ja terveysministeriön ehdotuksen mukaan koskisi työeläkevakuutusyhtiöitä, sillä niiden hallintosääntelyä mietitään parhaillaan laajemmin muussa yhteydessä.

”Finanssiala pitää tärkeänä sitä, että nyt tehtävät muutokset noudattaisivat tarkoin aikanaan voimaan tulevaa Solvenssi II -sääntelyä, eikä siinä olisi lainkaan kansallista välikauden lisäsääntelyä”, toteaa Finanssialan Keskusliiton johtava lakimies Pia Santavirta. ”Tarkoituksena on kuitenkin se, että loppujen lopuksi koko Euroopassa kaikkia alan toimijoita ja valvontaa koskisi samat säännöt.”