Vakuutusyhtiöillä vakaa vuosi

Euroalueen
kriisistä ja reaalitalouden vaikeuksista huolimatta vakuutusyhtiöiden
tulosvuosi 2012 näyttää ennakkotietojen valossa vakaalta. Finanssialan
Keskusliitto (FK) arvioi vakuutusyhtiöiden yhteenlasketun maksutulon
kasvavan 19,9 miljardiin euroon. Nousua edellisvuoteen on noin 7
prosenttia.

​Erityisesti henkivakuutuksen maksutulon kehitys on heilahdellut viime vuosina. Nyt maksutulo kasvaa arviolta 12 prosenttia, 3,7 miljardiin euroon. Asiaa selittää sijoitussidonnaisten henkivakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten myynnin vilkastuminen viime vuonna. Vakuutussäästöjen arvo noussee noin 35 miljardiin euroon, jossa lisäystä on 4 prosenttia.

Vahinkovakuutuksen maksutulo kasvanee noin 4 miljardiin euroon. Korvauksia vahinkoyhtiöt maksavat yhteensä 2,7 miljardia euroa.

Työeläkeyhtiöiden sijoitukset tuottivat viime vuoden tammi-syyskuussa käyvin arvoin laskettuna keskimäärin noin 6 prosenttia. Eläkeyhtiöiden maksutulo noussee 12,2 miljardiin euroon, jossa 7 prosentin kasvu on hieman palkkasumman kehitystä reippaampaa.

Arviotiedot perustuvat FK:n kuukausitietoihin tammi-lokakuulta 2012. Vakuutusyhtiöiden koko vuoden tulostiedot julkaistaan huhtikuun loppuun mennessä.

Lue lisää:
Arvio vakuutusmarkkinoiden kehityksestä 2012