Valvontalaitteiden asentajien taustat on varmistettava

Turvasuojaajia
koskevaa lakia ollaan uudistamassa, mutta siitä ollaan tämänhetkisen
lakiluonnoksen mukaan jättämässä pois vaatimus turvasuojaajina toimivien
henkilöiden taustojen tarkistamisesta.

​Turvasuojaajat ovat henkilöitä, jotka suunnittelevat, huoltavat ja asentavat esimerkiksi kulunvalvonta- ja kameralaitteita suojattaviin kiinteistöihin. Työnsä puolesta he saavat tietoonsa muun muassa työkohteidensa suojauksen tason, suojauksen heikot kohdat ja rakennepiirustukset. Kaikki tämä on kriittistä tietoa kohteiden turvallisuuden kannalta.

”Turvasuojaajilla on bittimuodossa tietoa, jonka avulla he pääsevät suojaamansa rakennuksen tietoihin käsiksi vaikka älypuhelimella”, kuvaa Finanssialan Keskusliiton turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen.

Luonnosvaiheessa olevassa lakiehdotuksessa yhdistetään kaikki yksityisiä turvapalveluja koskevat säännökset samaan lakiin. Finanssialan Keskusliitossa yhdistämistä pidetään hyvänä asiana. ”Turvasuojaajan ammattia ei kuitenkaan ehdoteta tässä lakiesityksessä luvanvaraiseksi, kuten vaikkapa vartijan ammattia. Se tarkoittaa sitä, että turvasuojaajina toimivien henkilöiden taustoja ei tarvitsisi tarkistaa, kun taas esimerkiksi vartijoina toimivien henkilöiden taustat on lain mukaan tarkistettava. Siinä on ristiriita”, sanoo Karhunen. Ilman työntekijöiden taustojen tarkistamista alalle voisi soluttautua rikollisia.

Myös turvasuojausyrityksiä edustava ammattiliitto, Turva-alan Yrittäjät ry, vaatii lakiluonnokseen tiukennusta taustojen tarkistamisen osalta. Risto Karhunen epäilee, että ministeriössä pelätään työmäärän lisääntymistä. ”Ei tahdota, että alaa valvovalle viranomaiselle tulisi lisää velvoitteita. Riittämättömistä resursseista tässä lienee kyse.