Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Vastuu nuorten talousosaamisen edistämisestä kuuluu kaikille

Vastuu nuorten talousosaamisen edistämisestä kuuluu kaikille

​Eri toimijat – opetus, viranomaiset, yritykset, järjestöt ja media – tuottavat informaatiota ja materiaalia nuorten talousosaamisen edistämiseen, mutta tiedon löytäminen ja ymmärtäminen eivät aina ole helppoa. Nuorten taloudellisen osaamisen edistämistä selvittänyt tutkijaryhmä peräänkuuluttaa koordinoitua yhteistyötä ja selkeää työnjakoa eri toimijoiden kesken. Tällä tavoin voitaisiin helpottaa tiedon löydettävyyttä. Tutkimus tehtiin Kuluttajatutkimuskeskuksessa ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Vuosina 2011–2012 toteutetussa tutkimushankkeessa on kartoitettu nuorille suunnattu talousmateriaalia, tuotettu opas toimijoille talousosaamisen parantamiseksi sekä kehitetty testi nuorten taloudellisen osaamisen mittaamiseen.

Laajaa tutkimushanketta ovat rahoittaneet Kuluttajatutkimuskeskus, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu, Tekes, Finanssialan Keskusliitto, Pörssisäätiö, Suomen Pankki, Tapiola ja Turva.