Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Vastuullinen sijoittaminen on myös tuottoisaa

Vastuullinen sijoittaminen on myös tuottoisaa

​Eettisesti kestävät sijoituskohteet alkavat olla myös tuottoisia. "Sijoittamisessa hyveet kannattavat", tiivistää eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Myös suomalaiset yritykset ovat kunnostautuneet hiilijalanjälkensä pienentämisessä.

Finanssiala on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjumisessa: isot rahastot ovat vetäytyneet pois fossiilisista polttoaineista ja varautuneet hiiliriskin kasvamiseen. Vastuuttomasti toimivan yrityksen voi olla hankala saada rahoitusta toiminnalleen. Sijoitusomaisuuksien pitäminen hiilivoimassa ja hiilikaivoksissa ei ole enää kestävää. Toisaalta ilmastonmuutoksen vastaista työtä on vauhdittanut uusiutuvan energian teknologian kehittyminen

Esimerkiksi Varmalla on minimivaatimukset, jotka sijoituskohteen tulee täyttää. Varman ilmastopolitiikan tavoitteena on vähentää sijoitusten hiilijalanjälkeä ja kehittää sijoitustoimintaa kahden asteen tavoitteen mukaiseksi.

"Vastuullista sijoittamista helpottaa, että suuri osa yrityksistä on ottanut vastuullisuuden omalle agendalleen. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten teollisuusyritysten hiilijalanjälki on yleensä toimialallaan pieni", Murto sanoo.


Videolla työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio keskustelee Greenpeacen maajohtajan Sini Harkin kanssa, kuinka sijoittamalla voi torjua ilmastonmuutosta.