Torju murto, pidä koti asutun näköisenä

Suomessa tehdään keskimäärin yli kuusi asuntomurtoa päivässä. Tämä on hyvä jokaisen asunnon omistajan ottaa huomioon. Tiedostamalla riskin ja tekemällä ennaltaehkäiseviä toimia voi tehokkaasti pienentää murron todennäköisyyttä. Tänään 19.6 vietetään ensimmäistä EU:n laajuista teemapäivää asuntomurtojen ehkäisemiseksi.

Vaikka vakuutus tuo turvaa omaisuusvahingon varalta, se ei pysty poistamaan kaikkea sitä mielipahaa, jonka vakava yksityisyyden loukkaaminen synnyttää. ”Kyse ei ole vain törkeästä varkaudesta tai sen yrityksestä, vaan rikos on loukkaa syvästi myös ihmisen kotirauhaa ja yksityisyyttä”, toteaa Finanssiala ry:n turvallisuusasioiden johtaja Risto Karhunen.

”Kotia pidetään maailman turvallisimpana paikkana. Siksi murto koetaan usein hyvin henkilökohtaisena loukkauksena, joka voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa traumoja ja johtaa jopa asunnon myymiseen.”

Asunnon omistajan onkin ensiarvoisen tärkeää huomioida oma roolinsa murtojen ennaltaehkäisyssä. Parhaimpana keinona Karhunen pitää huolellista lukitusta. ”Takalukitus ja varmuuslukko karkottavat rikollisissa aikeissa olevat hyvinkin tehokkaasti.” Muita toimivia keinoja ovat muun muassa kodin pitäminen asutun näköisenä, näkyvä hälytysjärjestelmä sekä naapureiden tarkkailuapu. On myös hyvä muistaa, ettei omista lomasuunnitelmista kannata kertoa kovin seikkaperäisesti sosiaalisessa mediassa. Se voi houkutella rikollista kohteen valinnassa.

”Torjuttu vahinko on parempi kuin korvattu vahinko”, Karhunen summaa, mutta kehottaa silti kaiken varalta myös luetteloimaan omaisuutensa. Siitä on iso hyöty, jos kaikesta huolimatta joutuu murron kohteeksi ja tekee vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle. Konkreettinen näyttö helpottaa ja sujuvoittaa prosessia. Myös esimerkiksi arvokkaan elektroniikan valmistenumerot kannattaa valokuvata, sillä yksilöinti parantaa varkaustapauksessa niiden löytömahdollisuuksia.