Fivalta perusteltu päätös pitää lainakatto ja muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan

Finanssivalvonta (Fiva) pitää asuntolainojen lainakaton ennallaan. Myöskään pankeille ja muille luottolaitoksille ei aseteta muuttuvaa lisäpääomavaatimusta. Finanssiala ry (FA) pitää päätöstä perusteltuna: Suomen pankkisektorin vakavaraisuus on edelleen EU:n keskiarvoa korkeammalla.

Jos talouskehitys heikkenee ennakoidusti, on FA:n mielestä syytä harkita lainakattoon eli asuntolainojen enimmäisluototussuhteeseen viime vuonna tehdyn kiristyksen perumista.

Fiva toteaa tiedotteessaan, että Suomen talouskasvu hidastuu väliaikaisesti muun maailman mukana. Samalla euroalueen edelleen hauras taloustilanne sekä maailmantalouden epävarmuudet, kuten kauppakiistat, Brexit ja Kiinan talouden ongelmat, varjostavat Suomen talousnäkymiä. Lisäksi kuluttajien luottamus talouteen ja odotukset työllisyystilanteesta ovat heikentyneet.

”Tässä tilanteessa on aivan oikea päätös olla kiristämättä vaatimuksia”, toteaa Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila.

Suuri osa makrovakausvälineistä on jo Suomessa käytössä. Lainakaton kiristyksen lisäksi pankeille on asetettu järjestelmäriskipuskurivaatimus sekä systeemisesti merkittäville toimijoille erillinen lisäpääomavaatimus.

”Makrovakauspolitiikan virityksen voidaan jo nyt katsoa olevan melkoisen tiukka”, Mattila huomauttaa.

Fivan tiedote.