Lipaton tammikuu ei aiheuta sairauspoissaoloja eikä kustannuksia

Vaihteleva ja arvaamaton keli voi yllättää kenet tahansa jalankulkijan. Pysy pystyssä -kampanja kehottaa kävelijöitä valitsemaan kenkänsä kelin mukaan ja keskittymään kävelyyn, jotta liukastumistapaturmia sattuisi vähemmän. Vahingontorjunnasta ja turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen muistuttaa, että lisäksi jokaisen tulisi huolehtia omasta vakuutusturvastaan.

Ensimmäinen asia, mikä talvikeleillä jalkaisin liikkujan on tarkastettava, on valita kengät kelin mukaan, sanoo Risto Karhunen. Nastoitettujen kenkien ja liukuesteiden käyttö on lisääntynyt vuosi vuodelta, ja valikoima erilaisten suojavarusteiden markkinoilla on lisääntynyt huimasti. Silti joka neljäs suomalaisista liukastuu syksyn ja talven vaihtelevilla jalankulkualustoilla. ”Sitten kun vahinko tapahtuu ja tapaturma sattuu, on tärkeää, että oma vakuutusturva on kohdillaan”, sanoo Risto Karhunen.

”Tipattoman tammikuun lisäksi voisimme ottaa käyttöön lipattoman tammikuun -periaatteen! Jokainen tiellä tallustelija voisi ottaa tavoitteeksi ettei vedä lippoja eli liukastu kertaakaan talviliukkailla”, ehdottaa Karhunen. Liukastumiset aiheuttavat vuosittain mittavat kulut sairaanhoidossa sekä työpanoksen ja hyvinvoinnin menetyksistä.

Sovelletaan käänteistä todistustaakkaa

Kun liukastumistapaturma sattuu, on siitä ilmoitettava kunnossapidosta vastaavalle taholle mahdollisimman pian.
”Ensimmäiseksi tietysti pitää hakeutua ensiapuun, mutta jos vain on mahdollista, niin tapaturmapaikalta voi ottaa valokuvia tai todistajalta yhteystiedot talteen korvaushakemusta varten”, kertoo Karhunen toiminnasta liukastumistapaturman jälkeen.

Yrityksillä, kaupungeilla ja taloyhtiöillä on vastuuvakuutus, joka kattaa tapaturmasta aiheutuneita kuluja. Kulkuväylien kunnossapito kuuluu ns. korostuneen huolellisuusvelvollisuuden alueeseen, minkä vuoksi liukastumisvahinkoihin sovelletaan käännettyä todistustaakkaa. Liukastujan tulee osoittaa vahingon aiheuttajan huolimattomuus, mutta liukastumisjutuissa alueen kunnossapidosta vastaavan tulee osoittaa toimineensa riittävän huolellisesti, sanotaan FINE:n ”Opas liukastumisvahinkojen korvaamisesta” -julkaisussa.

Katso videolta miten omaa tasapainoaan voi kehittää