Pankkibarometri: Kotitalouksien luotonkysyntä vilkastunut – yritykset edelleen alamaissa

Kotitalouksille on myönnetty kolmannella vuosineljänneksellä enemmän luottoja kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Kuva: Shutterstock.com

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan kotitalouksien luotonkysyntä on kesän 2020 aikana palautunut normaaliksi. Koronapandemian vaikutus näyttää jääneen vain tilapäiseksi pudotukseksi. Myös odotukset lainanottohalukkuudesta ovat parantuneet. Sen sijaan yritysten luotonkysyntä on edelleen alamaissa. Kesän aikana luottoja on myönnetty vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Investointeihin ei näytä olevan juurikaan lainanottohalukkuutta. Barometrikysely III/2020 tehtiin pankinjohtajille elo-syyskuun vaihteessa.

Pankinjohtajat arvioivat barometrissa, että kotitalouksille on myönnetty kolmannella vuosineljänneksellä enemmän luottoja kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Koronakriisistä johtunut luotonkysynnän romahdus jäi siis vain yhteen vuosineljännekseen alkuvuoden aikana.

Myös odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat optimistisia. Lainoitusta kysytään loppuvuoden aikana aiempaa enemmän sekä oman asunnon ostoon tai remontointiin että kulutustavaroiden hankintaan. Kotitalouksia kiinnostaa edelleen myös pankkien tarjoamat lainanhoitojoustot.

Sen sijaan yrityksille myönnettyjen luottojen määrä on ollut kolmannella vuosineljänneksellä selvästi vähäisempää kuin viime vuonna samaan aikaan. Koronakriisin talousvaikutukset näkyvät siten edelleen yrityslainamarkkinoilla. Myös julkista rahaa on korona-aikana ollut tarjolla normaalia enemmän, joten yritysten tarve pankkiluotoille on ollut tavallista vähäisempää.

Yritysten luotonkysynnän odotetaan edelleen laskevan hieman loppuvuoden aikana. Pankkiluottoja odotetaan silti tarvittavan lisää käyttöpääomaan ja rahoituksen uudelleenjärjestelyihin.

”Asuntokauppa hiljeni koronakriisin pahimpaan aikaan, joten patoutunut kysyntä on nyt purkautumassa. Odotukset kotitalouksien luotonkysynnässä ylittävät jopa pitkän aikavälin keskiarvon. Etätöiden myötä monille on tullut tarve isomman asunnon hankintaan”, arvioi Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla.

”Eri sijoitusvaihtoehdoissa säästövakuutusten suosio on yllättäen kasvanut kotitalouksien keskuudessa. Säästövakuutuksilla voi sijoittaa monipuolisesti eri omaisuusluokkiin. On mielenkiintoista seurata, jatkuuko suosion kasvu edelleen loppuvuonna”, Somerla toteaa.

Pankkibarometrissään Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Pankkibarometri III/2020