Sijoitusrahastoihin 152 miljoonaa euroa tammikuussa

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin tammikuun aikana nettomääräisesti 152 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Lisäksi rahastojen yhteenlaskettu arvo nousi positiivisen markkinakehityksen myötä reilulla 200 miljoonalla eurolla. Tammikuun lopussa rahastojen yhteenlaskettu pääoma nousi 106,9 miljardiin euroon.

Eniten uutta pääomaa keräsivät osakerahastot, joihin sijoitettiin nettomääräisesti 198 miljoonaa euroa. Toiseksi eniten sijoituksia kertyi yhdistelmärahastoihin, yhteensä 169 miljoonaa euroa. Sen sijaan lyhyen koron rahastoista lunastettiin 237 miljoonaa euroa. Virta lyhyen koron rahastoista korkeamman riskin sijoituskohteisiin kertoo yleensä sijoittajien riskinottohalukkuuden kasvusta.

milj. EUR

Nettomerkinnät tammikuu
2017

Nettomerkinnät, tammi-tammikuu
2017

Pääoma 31.1.2017

Osakerahastot

198

198

40 084

Yhdistelmärahastot

169

169

20 096

Pitkän koron rahastot

6

6

29 927

Lyhyen koron rahastot

-237

-237

13 613

Vaihtoehtoiset rahastot

15

15

3 133

Yhteensä

152

152

106 853

Vuoden lopulla nähtiin hurjia osakekurssien nousuja etenkin Yhdysvalloissa, kun markkinat innostuivat presidentti Trumpin elvytyspuheista. Merkittävin tekijä osakekurssien nousun taustalla on kuitenkin maailmantalouden kasvunäkymien kohentuminen ja yritysten vahvat tulokset. Tammikuussa tunnelmat markkinoilla hieman rauhoittuivat mutta pysyivät kuitenkin positiivisina. Suomeen rekisteröityjen osakerahastojen arvo nousi yhteensä noin 120 miljoonalla eurolla.

”Politiikka leimasi vahvasti sijoittajan viime vuotta, kun Brexit-äänestys ja Yhdysvaltain presidentinvaalit heiluttivat markkinoita. Toipuminen oli kuitenkin odotettua nopeampaa ja lopulta sijoittajat saivat nauttia varsin hyvistä tuotoista. Epävarmuudesta ei kuitenkaan päästä eroon. Politiikka tulee olemaan tapetilla tänäkin vuonna, kun EU:n kolmessa merkittävässä jäsenmaassa, Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa pidetään vaalit”, summaa Finanssialan Keskusliiton analyytikko Elina Salminen.

Osakerahastoista eniten uutta pääomaa kertyi tammikuussa Eurooppaan sijoittaviin osakerahastoihin, yhteensä 362 miljoonaa euroa. Euroopassa talouden elpyminen jatkuu, työllisyystilanne kohenee ja yritysten tulosten odotetaan kasvavan. Myös Euroopan keskuspankin rahapolitiikka pysynee elvyttävänä. Matalien korkojen ympäristössä tämä tukee osakkeiden nousua.

Parhaaseen vuosituottoon ylsi jälleen kehittyville markkinoille sijoittava osakerahastoluokka 26,7 prosentin tuotolla. Kaikki osakerahastoluokat tuottivat hyvin, matalimman vuosituoton yltäessä 10,2 prosenttiin toimialarahastojen luokassa. Kehittyville markkinoille sijoittava osakerahastoluokka menestyi parhaiten myös tuoton ja riskin suhdetta kuvaavalla Sharpen luvulla (Sharpe 12 kk 1,55). Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.

Osakerahastot,
milj. EUR

Nettomerkinnät,
tammikuu 2017

Nettomerkinnät, tammi-tammikuu
2017

Pääoma 31.1.2017

12 kk:n tuotto (ka.)

Suomi

14

14

5 190

19,5 %

Pohjoismaat

-74

-74

4 430

16,6 %

Eurooppa

362

362

6 691

11,0 %

Pohjois-Amerikka

-87

-87

5 946

20,2 %

Japani

18

18

835

16,0 %

Tyynenmeren alue

3

3

289

18,5 %

Kehittyvät markkinat

-19

-19

5 999

26,7 %

Maailma

56

56

9 410

24,2 %

Toimialarahastot

-73

-73

1 295

10,2 %

Yhteensä

198

198

40 084

Tammikuussa pitkän koron rahastoista eniten uutta pääomaa keräsi kehittyvien markkinoiden rahastoluokka, jonka nettomerkinnät olivat yhteensä 91 miljoonaa euroa. Kehittyvien markkinoiden talousnäkymät ovat vakautuneet ja korkotaso on houkutteleva. Kehittyvien markkinoiden rahastoluokka pärjäsi tammikuussa parhaiten 11,3 prosentin keskimääräisellä vuosituotolla. Sharpen mittarilla parhaiten menestyivät euroalueen korkeariskiset yrityslainat, joiden keskimääräinen Sharpen luku vuoden aikajänteellä oli 3,6.

Pitkän koron
rahastot,
milj. EUR

Nettomerkinnät, tammikuu 2017

Nettomerkinnät, tammi-tammikuu
2017

Pääoma 31.1.2017

12 kk:n tuotto (ka.)

Valtioriski EUR

-7

-7

6 321

-0,3 %

Luokitellut yrityslainat EUR

50

50

10 217

3,2 %

Korkeariskiset yrityslainat EUR

-111

-111

2 773

10,7 %

Valtioriski maailma

-1

-1

173

4,4 %

Luokitellut yrityslainat maailma

-3

-3

5 390

4,6 %

Korkeariskiset yrityslainat maailma

-12

-12

2 453

10,0 %

Kehittyvät markkinat

91

91

2 599

11,3 %

Yhteensä

6

6

29 927

Rahastoraportti, tammikuu 2017
Markkinakatsaus, tammikuu 2017

Noin miljoonalla suomalaisella on rahastosijoituksia. Suomalaisten kotitalouksien omistamien rahastosijoitusten arvo oli vuoden 2016 lopussa sijoitussidonnaiset vakuutukset mukaan lukien noin 40,8 miljardia euroa, eli noin 38 prosenttia koko ra­hastopääomasta. Suomeen on rekisteröity 32 rahastoyhtiötä. Kotimaisten sijoitusrahastojen lukumäärä oli tammikuun lopussa yhteensä 466 kpl.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat