FA: Sijoitusmuotojen verotuksen vahvistettava kansankapitalismia

Finanssiala ry (FA) pitää viisaana valtiovarainministeriön ratkaisua asettaa eri sidosryhmistä ja virkamiehistä koottu työryhmä tekemään selvitys ja mahdolliset uudistusesitykset eri sijoitusmuotojen verokohtelusta.

​”Hyvä ja laadukas lainsäädännön valmistelu edellyttää, että valmistelussa ovat mukana myös ne tahot, joiden toimintaan kyseinen lainsäädäntö keskeisesti vaikuttaa”, johtaja Lea Mäntyniemi FA:sta korostaa. Mäntyniemi on FA:n edustaja työryhmässä.

Työryhmän tehtävänä on arvioida nykyisen verokohtelun toimivuutta, ajantasaisuutta ja kannustavuutta sekä eri sijoitusmuotojen verokohtelun neutraalisuutta.

”On tärkeätä, että selvityksessä katsotaan omistamista ja sijoittamista kokonaisuutena. Kansankapitalismin vahvistamiseksi pitää olla tarjolla erilaisia kotimaisia tapoja sijoittaa. Eri sijoitustuotteilla voi myös olla eri ominaispiirteitä. Tärkein tavoite on oltava se, miten parhaiten kannustetaan suomalaisia sijoittamaan ja vahvistamaan kansankapitalismia”, Mäntyniemi toteaa.

FA pitää erityisen tärkeänä, että työryhmä laatii ehdotuksen kertamaksuisten eläkkeiden verosääntelystä.

”Tehokkaimmillaan eläke on elinikäinen etuus. Sen avulla varmistetaan, että säästöt riittävät elämän loppuun saakka. Rankaisevan verotuksen takia kertamaksuisia eläkkeitä ei ole tällä hetkellä tarjolla. Kertamaksuisessa eläkkeessä eläkesijoitus voitaisiin tehdä yhdellä isolla suorituksella, esimerkiksi asunnon tai muun varallisuuden myynnistä kertyneellä voitolla. Se olisi tarpeen etenkin niille, jotka eivät ole pitkäaikaisesti pystyneet, huomanneet tai halunneet aiemmin säästää eläkettä varten”, Mäntyniemi muistuttaa.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat