Ympäristöystävällinen yritystoiminta voidaan nyt määritellä

Kestävän yritystoiminnan kriteeristöstä on päästy sopuun Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnan ja ympäristövaliokunnan kesken. Finanssiala on tyytyväinen, että asia on käytännössä saatu päätökseen. Yhdenmukainen määrittely helpottaa jatkossa muun muassa ilmastoystävällisten sijoituspäätösten tekoa.

Ilmastonmuutoksen hillintä sijoittamalla on mahdollista etenkin institutionaalisille sijoittajille, kuten eläke- ja vakuutusyhtiöille sekä pankeille.

Finanssiala ry:n (FA) vastuullisuusasiantuntija Elina Kamppi on iloinen, että EU-tasoisesta määritelmästä saatiin sovittua. Velvoite raportoida määritelmän alaisista toimista koskee kaikkia suuria yrityksiä – ei vain finanssialaa.

”Lainsäädännön myötä yritys ilmoittaa toimintakertomuksessaan, kuinka suuri prosentti sen liikevaihdosta koostuu määritelmän mukaisesta kestävästä toiminnasta. Kun prosentti kasvaa, yrityksen voi tulkita kehittyneen kestävämpään suuntaan,” Kamppi kertoo.

Kestävän yritystoiminnan määritelmä hyväksytään vielä parlamentin täysistunnossa. Uusi sääntely tulee voimaan vuoden 2021 loppuun mennessä.