FA:n johtaja Mikko Kuusela: Eläkealan edunvalvoja on isänmaan asialla

 10 vuotta eri viranomaishommissa herätti Mikko Kuuselalle innon kokeilla uutta näkökulmaa työeläkeaiheeseen. Kuva: Ilona Kuusela

Mikko Kuusela on aloittanut Finanssiala ry:ssä (FA) työeläkeasioista vastaavana johtajana. Aiemmin Finanssivalvonnassa työeläkevakuutuspuolella työskennellyt Kuusela on pyöritellyt työeläkeasioita koko uransa ja tietää, että eläkejärjestelmän etu on samalla koko kansakunnan yhteinen etu – ja sitä etua voi edistää niin edunvalvontajärjestö kuin viranomainenkin.

”Kun valvotaan työeläkeyhtiöiden etua, valvotaan samalla koko eläkejärjestelmän ja sen taustalla olevien ihmisten etua. Saatan kuulostaa idealistiselta, mutta tavalliset ihmiset, työntekijät, yrittäjät ja eläkkeensaajathan ovat lopulta ne, keiden vuoksi töitä tehdään”, Kuusela pohtii.

Finanssivalvonnassa Kuusela työskenteli toimistopäällikkönä, mihin sisältyi työeläkeyhtiöiden, eläkesäätiöiden ja -kassojen sekä sairauskassojen valvonnasta vastaaminen. Valtion pitkä leipä ei suinkaan alkanut maistua puulle – kuitenkin yhteensä 10 vuotta eri viranomaishommissa herätti innon kokeilla uutta näkökulmaa työeläkeaiheeseen.

”Viranomainen on isänmaan asialla, mutta niin on edunvalvojakin. Kun pidetään huolta, että eläkealan ääni kuuluu oikealla tavalla, samalla huolehditaan, että koko järjestelmä liikkuu oikeaan ja tasapainoiseen suuntaan.”

Kuusela on kotoisin Mänttä-Vilppulasta, entisestä Mäntästä Pirkanmaalta. Hän on väitellyt Helsingin yliopistosta filosofian tohtoriksi matematiikasta. Mänttä-Vilppula tunnetaan taidekaupunkina, ja sen innoittamana Kuusela on opiskellut myös taidehistorian approbaturin.

Historiaa käsittelevien opusten lukemisen lisäksi Kuusela harrastaa vapaa-ajallaan musiikkia, etätyöpisteen paraatipaikalla on tietokoneen lisäksi kitara ja basso. Lisäksi mobiilipeli Brawl Stars on tärkeä yhteinen projekti erityisesti nuoremman tyttären kanssa. Merkittävä urheiluharrastus on kesäkaudella suunnistus, joskin Kuusela mainitsee vaatimattomasti olevansa siinä susihuono.

Eläkeala toipuu koronasta

Vasta viikon FA-kokemuksella Kuuselan on hankala antaa tarkkaa selvitystä uudesta työnkuvastaan. Eläkealan kannalta koronakriisi alkaa Kuuselan mukaan olla monelta osin taaksejäänyttä elämää.

”Yhtiöiden sijoitustuotot ovat palanneet normaalille tasolleen, ja notkahtaneet vakavaraisuudetkin ovat keskimäärin palautuneet. Toki jotkin toimialat kärsivät kriisistä erityisen paljon, ja niiden toipuminen vaikuttaa esimerkiksi reaalitalouden kehittymisen kautta myös eläkeyhtiöihin.”