Työllisyys ja talouskasvu vahvistivat vakuutusyhtiöiden tuloksia

Kohentunut työllisyys ja talouskasvu kasvattivat vakuutusyhtiöiden maksutuloa vuonna 2018. Selvimmin positiivinen kehitys näkyi työeläkevakuutuksessa ja lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa. Ainoastaan liikennevakuutuksen maksutulo aleni selvästi voimakkaan hintakilpailun vuoksi.

Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu maksutulo kasvoi kolme prosenttia 23,6 miljardiin euroon. Korvauksia ja eläkkeitä yhtiöt maksoivat yhteensä 23,3 miljardia euroa, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Sijoitusmarkkinoilla, ja erityisesti osakemarkkinoilla, vuosi sen sijaan oli edellistä heikompi. Osakekurssit laskivat voimakkaasti vuoden viimeisellä neljänneksellä ja toivat tappioita yhtiöille. Vakuutusyhtiöiden sijoitusten tuotto oli -1,2 prosenttia. Suurimmat tappiot kirjattiin osakkeista. Vahinko- ja henkiyhtiöiden liikevoitot ja kokonaistulokset säilyivät kuitenkin melko hyvinä, koska varsinainen vakuutustoiminta oli kannattavaa.

Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettujen sijoitusten käypä arvo oli yhteensä 147 miljardia euroa. Eniten sijoituksia oli työeläkeyhtiöillä, 111 miljardia euroa. Henkivakuutusyhtiöiden sijoitusten arvo oli 20 miljardia euroa ja vahinkovakuutusyhtiöiden 15 miljardia euroa.

Finanssivalvonnan mukaan yhtiöiden vakavaraisuus säilyi vahvana.

Suurin vakuutusalan yritysjärjestely tapahtui työeläkerintamalla, kun Etera yhdistyi Ilmariseen vuoden 2018 alussa. Pienempi yhdistyminen tapahtui tämän vuoden alussa Pensions-Alandian fuusioiduttua Veritakseen.

Myös vahinkovakuutuksen markkinoilla tapahtui: marraskuussa 2018 Fennia osti Folksam Vahinkovakuutuksen koko osakekannan ja se sulautettiin Fenniaan kuluvan vuoden toukokuussa. Markkinoille syntyi myös yksi uusi yhtiö: Nordea Vakuutus Suomi Oy.

Vuoden 2018 lopussa Suomessa toimi 51 kotimaista vakuutusyhtiötä, joista vahinko- ja jälleenvakuutusyhtiöitä oli 36, henkivakuutusyhtiöitä 10 ja työeläkevakuutusyhtiöitä viisi. Yhtiöiden palveluksessa oli noin 9 700 työntekijää. Määrä kasvoi hiukan edellisvuodesta.

Vakuutusvuosi 2018

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat