Kansanvaltaan kuuluu hallitusohjelmalobbaus

Päättäjien ja lobbareiden katse  kurkottuu  tällä hetkellä jo huhtikuulle 2019. Silloin Suomessa jaetaan valta seuraavaksi neljäksi vuodeksi.  Puolueet ovat aloittaneet sekä vaali- että hallitusohjelmatavoitteiden valmistelun. Eri etujärjestöt ovat myös asetelleet omia tavoitteitaan seuraavalle vaalikaudelle. Näin on tehnyt myös Finanssiala ry (FA) suomalaisten finanssialan toimijoiden kattavana etujärjestönä.

Finanssialan pääviesti on, että haluamme olla rakentava kumppani suomalaisessa yhteiskunnassa. Tuemme kestävää kasvua ohjaamalla säästöjä investointeihin. Autamme vakuutuksilla yksilöitä ja yrityksiä suojautumaan riskeiltä sekä varautumaan tulevaisuuteen. Hoidamme sosiaaliturvaan kuuluvia tehtäviä kuten yksityiset työeläkkeet, liikenne- ja tapaturmavakuutukset.

Olemme aloittaneet puolueiden kanssa dialogin seuraavan vaalikauden haasteista. Eri tahojen on tärkeätä rakentaa yhdessä yhteistä ymmärrystä. Erilaiset ratkaisukeinot ja eri näkökulmat on syytä lyödä nyt pöytään.

Finanssialan tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan ovat kansankapitalismin ja omistajuuden edistäminen, Suomen kannustaminen aktiiviseksi toimijaksi uudistuvassa EU:ssa sekä Suomen vieminen maailman kärkeen digitalisaatiossa ja tekoälyssä. Finanssiala on entistä vahvemmin ottanut vastuuta ilmastotalkoista ja kestävästä sijoittamisesta.

Näistä teemoista olemme käyneet jo alkuvuoden aikana vuoropuhelua eri puolueiden edustajien kanssa. Olemme saaneet päättäjiltä sekä tukea ajatuksillemme että rakentavaa palautetta niistä. Tätä vuoropuhelua tulemme jatkamaan päättäjien kanssa vaaleihin asti.

Avoin vuoropuhelu on tärkeää toistemme ymmärryksen syventäjänä. Fiksut päättäjät kuuntelevat ja käyvät keskusteluja muun muassa eri toimialojen ja kansalaisjärjestöjen kanssa ensi vaalikauden uudistuksista ja tulevista päätöksistä.

Kansalta valtakirjan saavat sitten tekevät lopulta päätökset, mutta missään umpiossa he eivät voi elää. Tämän takia avoin ja jatkuva dialogi eri tahojen ja kansalaispiirien kesken on uudistuvan Suomen elinehto. Se on aitoa kansanvaltaa.

Avoimeen dialogiaan kuuluu myös se, että lobbarit julkistavat omat hallitusohjelmatavoitteensa. Finanssialan tavoitteet löytyvät verkkosivuiltamme.

Tutustu FA:n hallitusohjelmatavoitteisiin.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat