Keksitkö idean, jolla parantaa saunaturvallisuutta?

Suomi on saunomisen luvattu maa. Samalla ikäännymme Euroopan maista nopeimmin. Jotta saunominen olisi turvallista myös vanhenevalle väestölle, kaivataan ideoita, joilla saunasta tehtäisiin nykyistä turvallisempi paikka. Finanssiala yhteistyökumppaneineen on avannut Kokeilunpaikka.fi-sivustolle avoimen ideakilpailun, jossa haetaan parasta ideaa turvallisuuden parantamiseen.

Kaatumisen, liukastumisen, sairaskohtauksen tai vastaavan sattuessa ihminen tarvitsee apua. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä todennäköisempää on, että käytössämme on turvaranneke. Saunaympäristö suurine lämpö- ja kosteusvaihteluineen tai kellarissa sijaintinsa puolesta on turvarannekkeille vaikea paikka.

Ongelmat turvarannekkeen saunakäytössä ovat yksi esimerkki saunomisen turvallisuusriskeistä. ”Ideakilpailussa haettavan ratkaisun ei tarvitse koskea pelkästään turvarannekkeita tai vanhenevan väestön saunomiseen liittyviä ongelmakohtia. Paras ratkaisu palvelee kaikenlaisia saunojia iästä riippumatta”, kertoo kilpailun tuomaristossa istuva Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Petri Mero. Ratkaisu voi myös mahdollistaa saunomisen sellaisille ihmisille, jotka eivät nyt esimerkiksi terveyssyistä voi saunoa lainkaan.

”Sauna kuumana ja kosteana ympäristönä on turvatekniikalle sen verran vaikea paikka, että jos teknologia toimii saunassa, niin se toimii kaikkialla kodissa”, Mero sanoo. Tarkoitus on, että tekniikka olisi myöhemmin sovellettavissa myös muihin tiloihin.

Kilpailu on avoin kaikille saunomisesta ja saunaturvallisuudesta kiinnostuneille. Kilpailussa menestymisen kannalta on hyödyksi, mikäli idealle on odotettavissa myös liiketoimintamahdollisuuksia.

Ideakilpailussa on mukana Finanssiala ry ja sen edustamat vahinkovakuutusyhtiöt sekä Harvia, Helo, Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Suomen saunaseura. Kilpailu järjestetään Kokeilunpaikka.fi-sivustolla, joka on ideoiden alusta. Sivusto on tehty valtioneuvoston kanslian Kokeileva Suomi -hankkeen ja suomalaisen kokeilijayhteisön yhteistyönä. ”Olemme innoissamme mukana kehittämässä digitaalisia ratkaisuja, joilla saunaturvallisuutta voisi parantaa. Saunominen kuuluu kaikille!”, sanoo asiantuntija Elina Ovaskainen valtion kestävän kehityksen yhtiö Motivasta.

Lisätiedot:

Petri Mero, johtava asiantuntija, Finanssiala ry, 020 793 4232

Elina Ovaskainen, asiantuntija, Motiva, 040 774 9390