Pankkibarometri: Lainakysyntä hieman alkuvuotta laimeampaa

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan kotitalouksien ja yritysten luotonkysyntä on edelleen viime vuotta vilkkaampaa, mutta kasvun arvioidaan hieman laimentuneen verrattuna alkuvuoteen. Heinäkuun alusta kiristyvä asuntolainojen lainakatto on todennäköisesti vaikuttanut pankinjohtajien arvioihin kotitalouksien luotonkysynnän kehityksestä. Barometrikysely II/2018 tehtiin touko-kesäkuun vaihteessa.

​Odotuksia kuvaavat saldoluvut ennakoivat, että kotitalouksien ja yritysten luotonkysyntä jatkuu viime vuotta vilkkaampana. Hieman edellistä kyselyä useampi vastaaja ennakoi kuitenkin kysynnän pysyvän ennallaan, joten saldoluvut laskivat edellisestä kyselystä. Hyvin harva pankinjohtaja arvioi luotonkysynnän olevan vähenemässä.
Finanssivalvonta päätti kiristää asuntolainojen lainakattoa 85 prosenttiin muiden kuin ensiasunnon ostajien osalta heinäkuun alusta lukien. Ensiasunnon ostajilla katto pysyy entisellään 95 prosentissa. Tämä saattaa kiihdyttää asuntolainojen kysyntää ennen kiristystä, mutta laimentaa sitä heinäkuusta alkaen.

”Asuntolainojen kasvuvauhti on Suomessa hyvin maltillista, alle kaksi prosenttia vuositasolla. Suhdannetilanteeseen nähden se on hyvin kohtuullista, jopa hitaampaa kuin talouskasvu. Siihen nähden asuntolainojen kysyntää ei tulisi enempää rajoittaa”, summaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Elina Salminen.
Kotitaloudet ovat edelleen kiinnostuneita sijoittamisesta, vaikka saldoluvut laskivat hiukan edellisiin kyselyihin nähden. Osake- ja osakerahastosijoitusten suosio on tällä hetkellä vahvinta. Myös asunto- ja kiinteistösijoittaminen kiinnostaa.

Finanssiala ry kysyy Pankkibarometrissään neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.