ASP-säästäminen

ASP on pankkien ja valtion yhteinen
kädenojennus nuorille

  • ASP eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmä on tärkeää säilyttää houkuttelevana ja kilpailukykyisenä väylänä ensiasunnon hankintaan.
  • Erityisesti ASP-säästöille maksettavan lisäkoron suuruus ja korkotuen maksamisen ehdot kaipaavat lisätarkastelua.
  • Asuntohintojen maltillinen kehitys edellyttää, että asuntotuotanto on riittävää ja kohdistuu alueellisesti ja asuntotyypeittäin sinne, missä kysyntä on suurinta.
  • ASP-lainan ikärajoja on lavennettu 2010-luvulla Finanssiala ry:n aloitteesta. Yläikärajaa nostettiin 30 vuodesta vuonna 2016 alaikärajaa laskettiin 15 vuoteen.
  • Vuoden 2022 alusta ASP-säästämisen ikäraja nousi 44 vuoteen. 

ASP on pankkien ja valtion yhteinen ponnistus, jolla tuetaan nuorten ensimmäisen asunnon hankintaa. Järjestely on osoittanut toimivuutensa niin lamassa kuin nousukaudenkin aikana. ASP-tilin voi avata 15–44-vuotias, joka ei ole aiemmin omistanut asuntoa. Kun asunnon hankintahinnasta on säästetty vähintään 10 prosenttia, pankki voi myöntää ASP-lainan.

ASP-lainaan sisältyy valtion korkotuki. Lainan koron ylittäessä 3,8 %, valtio maksaa tämän ylittävästä osasta 70 prosenttia 10 vuoden ajan. Pankit puolestaan maksavat ASP-säästöille prosentin koron ja sen päälle 2-4 % lisäkorkoa, kun lainanottaja päättää ostaa asunnon. Nuori saa ASP:n kautta asuntosäästöillesi poikkeuksellisen hyvää korkoa sekä lainan edullisilla ehdoilla. ASP-lainan korko muodostuu kokonaisuudessaan viitekorosta ja pankin marginaalista.

ASP-lainan enimmäismäärä riippuu asunnon sijaintikunnasta.

Helsinki
Lainan enimmäismäärä: 215 000 euroa

Espoo, Kauniainen, Vantaa
Lainan enimmäismäärä: 160 000 euroa

Tampere, Turku
Lainan enimmäismäärä: 140 000 euroa

Muut kunnat
Lainan enimmäismäärä: 120 000 euroa

Suodata

Aiheen kaikki sisällöt

Jäikö kysyttävää

|

Aiheen asiantuntijat