Yhteinen talletussuoja

Pankkien riskien vähentäminen
edellytyksenä yhteiselle talletussuojalle

FA:n mukaan kaikkien pankkiunionimaiden järjestelmät samoin kuin yksittäiset pankit on saatava terveelle pohjalle ennen kuin pankkiunionin yhteisvastuuta lisätään esimerkiksi yhteisen talletussuojan kautta.

Talletussuoja ja talletussuojarahasto ovat FA:n näkökulmasta erittäin tärkeitä ja kannatettavia asioita. Talletussuojan on oltava sellainen, josta korvauksia tarvittaessa saa ja joka toimii korvauksia jaettaessa reilusti.

Nykyinen kansallisiin talletussuojajärjestelmiin perustuva malli on suomalaisille hyvä valinta, niin kauan kuin riskien vähentäminen pankkiunionin pankeissa on kesken.

Pankkiunionin yhteistä talletussuojaa (European Deposit Insurance Scheme, EDIS) on viime aikoina kiirehditty. Pankkiunionissa on tällä hetkellä yhteinen pankkivalvonta ja yhteinen kriisinratkaisumekanismi, sen sijaan talletussuoja on järjestetty kansallisesti EU:n talletussuojadirektiivin mukaisesti. Direktiivi luo puitteet yhdenmukaiselle talletussuojalle.

Euroopassa on lukuisia pankkeja, usein pieniä, jotka ovat huonossa kunnossa. Riskinä on, että jos pankit ajautuvat konkurssiin esimerkiksi pandemian seurauksena,  konkurssipesissä ei ole riittävästi varoja, joilla talletussuojarahaston suorittamat korvaukset saataisiin maksettua rahastolle takaisin.

Epäreilussa talletusrahastomallissa alettaisiin korvata myös pankkeihin sijoittaneiden tappiota. Tällöin pankin ajautuessa ongelmiin talletussuojarahaston varoja käytetään tallettajien suojaamisen sijasta sellaisiin tarkoituksiin, jotka voivat hyödyttää pankin omistajia ja muita sijoittajia. Näitä ei välttämättä saada takaisin. Talletussuojavarojen käyttö johtaa rahaston tyhjenemiseen ja talletussuojamaksujen korottamiseen. Tämä kasvattaa muiden pankkiunionin pankkien kustannuksia, mikä voi heijastua muun muassa niiden luotonantoon. Siten kustannukset koituvat lopulta yhteiskunnan haitaksi.

Yksi ongelmien mittari on järjestämättömien lainojen määrä. Ennen korona-aikaa niitä oli yhteensä 500 miljardia euroa. Pandemian myötä niiden määrän ennakoidaan nousevan merkittävästi. Samalla maiden väliset erot todennäköisesti kasvavat entisestään. Kreikassa järjestämättömien lainojen osuus pankkien saamisista on reilut 30 prosenttia, kun Suomessa niiden osuus on vain 1,5 prosenttia.

Eurooppalaista yhteistä talletussuojaa perustellaan usein tallettajien suojaamisella ja tartuntariskin ehkäisemisellä. Tallettajien suoja on kuitenkin jo olemassa, kun vakavaraisuus- ja kriisinratkaisulainsäädäntöä tarkastellaan yhdessä kansallisen talletussuojan kanssa.

Reilussa talletussuojamallissa pankki maksaa rahastoon maksuja sen varalta, että se ei pysty suoriutumaan talletusten takaisinmaksusta. Pankin kaatuessa tavalliset talletusasiakkaat saavat rahansa takaisin joko pankilta tai sen ollessa maksukyvytön talletussuojarahastolta 100 000 euroon asti. Pankin konkurssipesä korvaa rahastolle sen suorittamat maksut. Pankin omistajat ja muut sijoittajat kantavat konkurssin toimeenpanon kautta kustannukset. Mallissa normaali sijoitusriski toteutuu.

Pankkitoiminta ei tapahdu tyhjiössä. Pankkien on kerättävä jostain varat rahastomaksuihin. Yritystoiminnassa yleisesti tähän on kaksi tapaa: tehostaa toimintaa tai lisätä tuottoja. Yhteisen talletussuojan kautta pankeille tulevat maksut vaikuttavat siten pankkien toimintaan kilpailun asettamissa puitteissa.

Suodata

Aiheen kaikki sisällöt

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat