Nuoren päivä FA:n lobbarin matkassa – oikeustieteitä opiskelemalla voi tulla muuksikin kuin asianajajaksi

Olen nuoresta asti haaveillut juristin työstä ja lukion jälkeen aion hakea opiskelemaan oikeustiedettä. Olen mieltänyt juristin työn lähinnä asianajan työksi miettimättä sen enempää muita urasuuntia. En ole koskaan varsinaisesti pohtinut, miten laaja-alaisesti oikeustieteen tutkinnon suorittanut voi sijoittua työelämässä.

Pääsin tutustumaan Job shadow -päivän aikana lobbaajan työhön. Ennen työpäivää lobbaajan varjona minulla oli hyvin vähän ymmärrystä siitä, mitä työ pitää sisällään. Omaan mieleeni piirsin kuvan henkilöstä, joka lähettelee sähköposteja ja osallistuu tapaamisiin. Kotona keskustelimme siitä, mitä edunvalvontaorganisaatio tekee ja miten sellainen toimii.

======
En ollut tajunnut aikaisemmin,

kuinka pitkä prosessi
lobbaaminen on, ja kuinka
laaja työnkuva voi olla.
======

Lobbarin työn sisältö alkoi kiinnostaa minua, kun selvitin, mitä se oikeasti pitää sisällään. Yhteisen työpäivän aikana huomasin, että käsitykseni lobbaamisesta on aivan eri, kun mitä olin kuvitellut. Olin mukana tapaamisissa, missä keskusteltiin eri aiheista sekä vaihdettiin näkökulmia. En ollut tajunnut aikaisemmin, kuinka pitkä prosessi lobbaaminen on, ja kuinka laaja työnkuva voi olla.

Asianajajan työtä miettiessäni minulle tulee mieleen toimistotyö ja asiakkaiden tapaaminen. Tähän mielikuvaan verrattuna pidän lobbaajan työtä paljon laajempana, sillä verkostoituminen ja hyvät yhteiskuntasuhteet ovat vasta työn lähtökohtia.

Olen luonteeltani sosiaalinen ja uusien ihmisten tapaaminen on minulle helppoa. Näen, että luonteenpiirteeni voisivat sopia lobbaajan työhön ja toisaalta minua viehättää ajatus siitä, että voisin myötävaikuttaa minulle tärkeiden asioiden edistämistä.

Finanssiala ry:tä voisin luonnehtia nuorekkaaksi ja dynaamiseksi työpaikaksi. Dynaamisuudella tarkoitan sitä, että työpaikalla tapahtuu paljon asioita nopeassa tahdissa ja käytävillä virtaa positiivinen energia.

Ikäpolveni suhtautuu työelämään eri tavalla, kuin vanhempani. Työ ei välttämättä määrittele minua ihmisenä, vaikka se olisi isossa roolissa. Haaveilen kuitenkin menestyvästä työurasta. Job shadow -päivän jälkeen haaveeni ottivat alleen uudet siivet, ja voisinkin tulevaisuudessa nähdä itseni lobbarin saappaissa.