Finanssiala ry (FA) toteaa, että komission toimintasuunnitelma Euroopan kilpailukyvyn parantamiseksi koskee erittäin tärkeää tavoitetta. Euroopan turvallisuus ja tulevaisuuden vauraus riippuvat sen kilpailu-, innovaatio- ja kasvukyvystä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tavoitteisiin päästäkseen EU:n on onnistuttava parantamaan jäsenmaiden yhteistyötä ja yksinkertaistamaan sääntelyä.
Pidämme komission toimintasuunnitelmassa FA:n kannalta keskeisimpänä sääntelyn yksinkertaistamista ja selkeyttämistä koskevia suunnitelmia.
Finanssiala ry (FA) toteaa, että komission toimintasuunnitelma Euroopan kilpailukyvyn parantamiseksi koskee erittäin tärkeää tavoitetta. Euroopan turvallisuus ja tulevaisuuden vauraus riippuvat sen kilpailu-, innovaatio- ja kasvukyvystä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tavoitteisiin päästäkseen EU:n on onnistuttava parantamaan jäsenmaiden yhteistyötä ja yksinkertaistamaan sääntelyä.
Pidämme komission toimintasuunnitelmassa FA:n kannalta keskeisimpänä sääntelyn yksinkertaistamista ja selkeyttämistä koskevia suunnitelmia. Kannatamme valtioneuvoston perusmuistiossa esitettyjä näkemyksiä, mutta pidämme tärkeänä, että sääntelyn yksinkertaistamista koskevia tavoitteita pidetään konkreettisesti esillä valtioneuvoston tavoitteissa ja priorisoinnissa koskien tulevia ja käynnissä olevia EU-sääntelyehdotuksia. Uusia EU-tason ehdotuksia on annettava vain, jos niiden tarve on selkeästi osoitettu, ja vaikutukset arvioitu laadukkaasti. Lisää resursseja on laitettava olemassa olevan sääntelyn yksinkertaistamiseen ja selkeyttämiseen. Nämä tavoitteet tulisi ottaa huomioon myös ministeriöiden valmistelutyössä ja kannanotoissa. FA toteaa myös, että komission toistaiseksi antamat ns Omnibus-yksinkertaistamisehdotukset eivät koske finanssialan laajaa sääntelyä, muilta osin kuin kestävän rahoituksen ja vastuullisuuden sääntelyn osalta. Myös muu finanssialan sääntely tulisi käydä läpi ja antaa ehdotukset sen selkeyttämisen ja yksinkertaistamisen tarpeista.
FA pitää myös erittäin tärkeänä EU:n pääomamarkkinoiden kehittämistä ja tehostamista. Tältä osin komissio on julkaissut maaliskuussa uuden säästämis- ja investointiunionia koskevan ohjelman, jonka yksityiskohdista FA on juuri lausumassa valtioneuvostolle erikseen.
Mari Pekonen-Ranta
Johtaja, EU-asiat
Finanssiala ry
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan