Ensi vuoden alusta alkaen vahvaa sähköistä tunnistamisvälinettä haettaessa tarvitsee mukaansa passin tai henkilökortin. Ajokortti ei enää kelpaa. Taustalla on muutos vahvaa sähköistä tunnistamista ja sähköisiä luottamuspalveluja koskevaan lainsäädäntöön, kuten Viestintävirast o sanoo tiedotteessaan .
Sähköisessä asioinnissa ei voi tehdä samanlaista tunnistamista kuin fyysisessä asiakaspalvelutilanteessa. Siksi on tärkeää, että ensimmäisellä kerralla uutta tunnistusvälinettä myönnettäessä voidaan entistä varmemmin todentaa tunnistusvälinettä hakevan henkilöllisyys ja minimoida riski, että tunnistusväline myönnettäisiin väärälle henkilölle.
Vahvoja sähköisiä tunnistusvälineitä ovat pankkien verkkopankkitunnukset, teleyritysten mobiilivarmenteet ja henkilökortin kansalaisvarmenne.
”Sinänsähän tämä on ihan luonteva päätös. Ajokortti on tarkoitettu ajo-oikeuden toteamiseen, ei henkilön vahvaan tunnistamiseen”, toteaa Finanssiala ry:n asiantuntija Peter Jansson.
Osa pankeista ja teleyrityksistä edellyttää passin tai henkilökortin esittämistä jo nykyisin. Pakolliseksi se tulee vuoden 2019 alusta. Ajokortti käy jatkossakin tuttuun tapaan niin iän kuin henkilöllisyyden todistamisessa monessa arjen asioimistilanteessa.