Datasta nousevaa analyysia ja maasta nousevaa rautaa

Finanssialan edunvalvonnassa puhutaan usein alaa rasittavasta lainsäädännön taakasta. Finanssiala ry:n (FA) asiantuntijana hiljattain aloittanut Mariia Somerla ei anna raskaan sääntelyn painaa itseään kumaraan. Somerla nimittäin harrastaa painonnostoa.

Somerla on aikaisemmin työskennellyt Tilastokeskuksessa, jossa hän teki tilastolaskentaa koko Suomen rahoitussektorista. Hänen laskelmiaan käytettiin muun muassa Suomen bruttokansantuotteen määrittämiseen. Nykyinen työ sivuaa vanhaa, sillä FA:ssa yksi Somerlan vastuualueista on viranomaisraportoinnin edunvalvonta.

”Siirtyminen Finanssiala ry:hyn tuntui luontevalta jatkolta uralleni. Täällä pystyn monipuolisesti hyödyntämään kaikkea aikaisempaa osaamistani”, Somerla pohtii.

Tilastokeskuksessa hän hyödynsi laskelmissa erilaista viranomaisdataa. Nyt hän työstää samaa dataa tehdessään finanssialan edunvalvontaa.

”Nyt työni on huomattavasti analyyttisempaa ja laajempaa. Hyödynnän monipuolisemmin erilaisia Tilastokeskuksen, Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan tietoja.”

Viranomaisraportoinnin seuraamisen lisäksi Somerlan vastuulla on pankkitoimialan seuranta, mihin kuuluu erilaisten raporttien laatiminen. Hänen vastuullaan ovat muun muassa kuukausittain julkaistava rahastoraportti sekä neljännesvuosittain julkaistava pankkibarometri, jossa pankinjohtajat arvioivat luotonkysynnän ja sijoitusmuotojen kehitystä.

”Aiemmassa työssäni Tilastokeskuksessa tein runsaasti tilastolaskentaa kansantalouden tilinpidossa ja rahoitustilinpidossa. Nämä opit ovat olleet suureksi hyödyksi esimerkiksi rahastotiedotetta tehdessä.”

Ei vain raskasta rautaa

Koulutukseltaan Somerla on tuotantotalouden diplomi-insinööri Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Finanssiala ry ei ole Somerlan ensikosketus pankki- ja vakuutusmaailmaan. Ennen Tilastokeskusta hän työskenteli vuosikymmenen OP Ryhmässä muun muassa kirjanpidossa ja kehitystehtävissä.

”Sieltä on lähtöisin osaamiseni pohja, jonka päälle on ollut hyvä rakentaa.”

Somerlan tärkein harrastus on painonnosto. Raudan rankaisemisen vastapainoksi hän pelaa myös tennistä ja rantalentopalloa. Viikonloppuisin hän lepuuttaa päätään mökillä Keski-Suomessa.

”Metsässä kävellessä aivot virkistyvät ja ajatukset jäsentyvät. Metsä ja luonto ovat olleet minulle tärkeitä koko ikäni.”

Haastattelun tärkeimmän kysymyksen, paljonko nousee penkistä, Somerla väistää ovelasti.

”Penkkipunnerrus liittyy voimanostoon, ei painonnostoon.”