Digihuijaukset-dokumenttisarjan ohjaaja Sami Kieksi: Läheisten ei pidä syyttää huijattua

• Läheisten tehtävä ei ole syyllistää huijauksen uhriksi joutunutta vaan tarjota tukea.
• Häpeän tunne voi estää esimerkiksi rikosilmoituksen tekemisen. Pahimmillaan häpeä voi johtaa jopa itsetuhoisuuteen.
• Huijausten uhrit kokevat valtavaa häpeää. Häpeän on vaihdettava puolta – huijauksilla rahaa tehdään ammattimaisesti ja ihmisten heikkoja kohtia julmasti hyväksikäyttäen. Uhrilla ei ole hävettävää.

Dokumenttiohjaaja Sami Kieksi kohtasi useita huijauksen uhreja dokumenttisarjaa tehdessään. Pahimmillaan ihmisten rahalliset menetykset huijareille kohosivat jopa yli 100 000 euroon.

”Koskettavinta oli nähdä, kuinka kokonaisvaltaisesti huijaukset voivat romahduttaa ihmisen elämän. Kyse ei ole pelkästään menetetyistä rahoista, vaan myös luottamuksesta, ihmissuhteista ja turvallisuudentunteesta. Moni uhri kantaa tapahtuneesta valtavaa häpeää, vaikka vastuu kuuluu rikoksen tekijälle”, Kieksi sanoo.

Häpeän tunteiden käsittelyssä uhrin omaisilla on tärkeä rooli. Kieksillä on neuvo huijatun ihmisen lähipiirille:

”Älkää tuomitko tai syyllistäkö huijatuksi tullutta ihmistä. Läheisten tehtävä ei ole lisätä tätä taakkaa, vaan tarjota tukea ja ymmärrystä. Pahimmillaan syyllistäminen voi johtaa siihen, ettei uhri enää uskalla puhua kokemuksestaan kenellekään.”

Huijauksen uhrien ei pidä jäädä yksin. Mitä pikemmin tapahtuneesta uskaltaa tehdä rikosilmoituksen, sen parempi. Pankit pystyisivät tekemään huijausten torjumiseksi vielä nykyistä enemmän, mutta yhteistyön suhteen kädet ovat osin sidotut.

”Moni huijauksen uhri ihmetteli dokumenttisarjassa keskenään, miksi pankit eivät tee yhteistyötä keskenään tai miksi ne eivät jaa tietoja esimerkiksi rahamuulauksesta keskenään”, Kieksi kertoi.

Syy löytyy lainsäädännöstä. Nykyisin pankeilla ei ole mahdollisuutta varoittaa toisiaan esimerkiksi epäilyttävistä rahasiirroista.