EKP:n Vesala: Suomalaispankit hyötyvät yhteisvalvonnasta

EKP:n yhteisen pankkivalvonnan alkamisesta on kulunut nyt reilut puoli vuotta. FK:n videohaastattelussa yhteisen pankkivalvontaviraston yhden pääosaston johtajana toimiva suomalainen Jukka Vesala kiittelee suomalaispankkien toimintaa ja luo katsausta ensimmäiseen vuosipuolikkaaseen.

​Vesalan mielestä yhteisvalvonnan tavoitteet, eli valvonnan laatu, tasapuolisuus ja riippumattomuus eivät suomalaisesta näkökulmasta katsoen kaivanneet parannusta, vaan ne olivat Suomessa jo hyvällä tolalla.

”Suomalaispankit hyötyvät siitä, että valvontaa suoritetaan yhteisillä pelisäännöillä. Suomi saa hyötyä siitä, että euroalueen vakaus paranee yhteisvalvonnan myötä”, Vesala sanoo.

Vesalan mukaan EKP:n pankkivalvonnan työlistalla on valvoa, että pankeille tehdyn kattavan arvioinnin myötä löytyneet epäkohdat korjataan. ”Keskitymme ilman muuta siihen, että pankit pääomittavat itseään riittävästi suhteessa ongelmaluottoihin ja heikon kannattavuuden pankit tekevät korjaavia toimenpiteitä.”

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat