FA ja Palta hyväksyivät sovintoesityksen – merkittävä askel vakuutusalan asiakaspalveluajoissa

Finanssiala FA ja Palvelualojen työnantajat Palta sekä Vakuutusväen Liitto VvL hyväksyivät tänään perjantaina 15. joulukuuta 2017 valtakunnansovittelija Minna Helteen antaman sovintoesityksen vakuutusalan uudeksi työehtosopimukseksi. FA ja Palta ovat tyytyväisiä syntyneeseen ratkaisuun, jolla vältettiin vakuutusalaa uhannut lakko.

Jatkossa yritykset voivat päättää säännöllisen työajan sijoittamisesta myös lauantaille ja sunnuntaille tietyin pelisäännöin.

”Vakuutusalalla otettiin merkittävä askel työaikasäännösten modernisoimiseksi. Jatkossa työtä voidaan tehdä joustavasti myös viikonloppuisin. Nyt sovitun uudistuksen myötä vakuutusalan yritykset pystyvät vastamaan nykyistä paremmin asiakkaiden muuttuviin palvelutarpeisiin”, korostaa Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Yrityskohtainen palkkakeskusteluerä sisältyy ratkaisuun

Syntynyt ratkaisu palkankorotuksineen on yleisen linjan mukainen. ”Huomionarvoista on, että merkittävä osa palkankorotuksista jaetaan yrityskohtaisesti alalla käytössä olevaan palkkakeskusteluun perustuen”, Aarto sanoo.

Uuden sopimuksen sopimuskausi on 25 kuukautta eli 1.11.2017 – 30.11.2019. Sopimukseen sisältyy lisäksi ns. optiovuosi. Palkkoja korotetaan 1.1.2018 lukien 1,1. prosentin yleiskorotuksella sekä 1.10.2018 yrityskohtaisella palkkakeskusteluerällä, jonka suuruus on 1,4 prosenttia. Vuoden 2019 alussa toteutetaan vielä 0,8 prosentin suuruinen yleiskorotus.

Jatkuva vuoropuhelu finanssityön muutoksista tarpeen

Aarto pitää tärkeänä, että sopimusosapuolet kannustavat yhdessä Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen pohjalta yrityksiä jatkamaan yhteistyötä finanssialan tuottavuuden ja kilpailukyvyn edistämiseksi sekä henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiseksi. Työntekijä- ja työnantajaliitot keskittyvät yhdessä ennakoimaan erityisesti digitalisaation, robotiikan ja tekoälyn tuomia muutoksia finanssityöhön.

”On arvokasta, että osapuolet istuvat saman pöydän äärellä myös tes-neuvottelujen välillä. Jatkuva ja rakentava vuoropuhelu työntekijöiden ja työnantajien kesken luo hyvän perustan finanssityön uudistumiselle”, Aarto korostaa.

Vakuutusalan työehtosopimuksen piirissä on noin 10 000 toimihenkilöä. Työehtosopimuksen työnantajaosapuolena ovat FA ja Palta. Palta edustaa neuvotteluissa molempia työnantajaliittoja FA:n kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen perusteella.