FA:n tuore assistentti Paula Peura vaihtoi energia-alan finanssialaan

”Alun perin mielikuva FA:sta oli melko kova.”

  • Paula Peura on aloittanut kesäkuussa Finanssiala ry:ssä (FA) assistenttina.
  • Peura on osa assistenttipoolia, joka huolehtii muun muassa matkojen järjestelyistä, tilojen varaamisesta, taloushallinnosta ja lausuntoliikenteestä.
  • Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa FinDHC ry:ssä ja Energiateollisuus ry:n tytäryhtiössä Adato Energia Oy:ssä.

Jo ennen FA:ssa aloittamistaan Paula Peuralla oli vahva kokemus edunvalvontaorganisaatioista. Hänen edellisen työnantajansa FinDHC:n tarkoituksena on parantaa kaukolämmön tunnettuutta. Sitä ennen hän työskenteli reilut kuusi vuotta Energiateollisuus ry:n koulutusten ja tapahtumien parissa. Hakiessaan Peura pohti, että Elinkeinoelämän Keskusliiton alainen liittotoiminta on ainakin jonkin verran tuttua.

”Alun perin mielikuva FA:sta oli melko kova. Energiateollisuudessa yleinen mielikuva ovat pukumiehet ja jakkunaiset. Arvelin, että FA:ssa varmaan pidetään kravattia ja liituraitaa. No, työhaastatteluun tullessani haastattelija oli huolissaan, mahtaakohan toinen haastattelijoista olla muistanut laittaa kengät jalkaansa”, Peura nauraa.

Peura toteaa, että mielikuva koviin ja monimutkaisiin talousaiheisiin keskittyvästä kylmästä edunvalvontajärjestöstä oli muutenkin virheellinen. Parin viikon työskentelyn jälkeen FA:n käsittelemät aiheet vaikuttavat paitsi kiinnostavilta, myös hyvin ihmislähtöisiltä.

”Edunvalvonta-aiheita on nuorten talousosaamisesta sosiaaliturvan kautta vanhuuteen varautumiseen. En ollut ajatellutkaan, kuinka finanssialan asiat vaikuttavat tavalliseen arkeen.”

Erityisen iloinen uudessa työssään Peura on oikeasta työyhteisöstä. FA:ssa työskentelee vajaat 60 ihmistä, hänen aiemmassa työpaikassaan vain kaksi.

”Kahdestaan ei oikein voi puhua tiimistä, ja koska työtehtävät olivat hyvin erilaisia, emme oikeastaan kokeneet edes olevamme työpari – varsinkaan etätyöaikana. Täällä on huomattavan yhteisöllinen ja lämmin tunnelma.”

Peura työskentelee FA:n konepellin alaisia toimintoja pyörittävässä kolmihenkisessä assistenttipoolissa. Assistentit hoitavat muun muassa matkojen järjestelyä, laskujen välitystä ja taloushallintoa sekä erilaisten tilaisuuksien valmistelua ja suunnittelua.

”Edellisistä työpaikoistani minulla on vahva tausta tapahtumien järjestämisessä. Heti ensimmäisellä FA-työviikollani osallistuin Finanssialan 500 kutsuvieraan Kesäjuhlaan, joka oli melkoisen vaikuttava tilaisuus. Elokuussa pääsen mukaan järjestämään nuorille vaikuttajille suunnattua Arkadia 2023 -tapahtumaa.”

Maila- ja penkkiurheilua

Espoolaisen Peuran lempiharrastus on sulkapallo, jota hän kertoo pelanneensa junnuna intohimoisesti ja nykyään höntsätasolla. Peura on myös innokas penkkiurheilija.

”Viime kesä oli rankka, kun oli sekä olympialaiset että jalkapallon EM-kisat. Pientä turnausväsymystä oli havaittavissa.”

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan