- Pirita Ruokonen on toukokuussa aloittanut Finanssiala ry:ssä (FA) yhteiskuntasuhdepäällikkönä.
- Hänen keskeisiä tehtäviään on edistää vuoropuhelua päättäjien ja muiden sidosryhmien kanssa.
- Aiemmin Ruokonen on työskennellyt muun muassa pääministerin sekä liikenne- ja viestintäministerin erityisavustajana.
- Tamperelaislähtöinen Ruokonen on filosofian maisteri Tampereen yliopistosta pääaineenaan kieli- ja kasvatustieteet.
Yhteiskuntasuhdepäällikkö Pirita Ruokonen siirtyi Finanssiala ry:hyn valtioneuvoston kansliasta, jossa hän työskenteli pääministeri Sanna Marinin erityisavustajana. Ruokonen toteaa olevansa taitava tunnistamaan haasteita tai mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua: mitä tämä tai tuo tehtävä voisi antaa ja miten se veisi omaa osaamista eteenpäin.
”FA:ssa kiehtoi erityisesti se, että kokemukseni alan sisältöpuolesta oli melko vähäinen – ensimmäiset viikot olen talon tapojen ohella perehtynyt erilaisiin lainsäädäntö- ja muihin koukeroihin. Motivaatio pysyy yllä, kun on uusia asioita opeteltavana”, Ruokonen kertoo.
Opiskelujen ohella ja valmistumisensa jälkeen Ruokonen ehti työskennellä jonkin verran opettajana, mutta päätyi lopulta muihin töihin. Hän työskenteli muun muassa opetusteknologiayritys Cloubissa ennen työtään erityisavustajana. Työt erityisavustajana päättyivät vuoden 2021 viimeisenä päivänä. FA:ssa Ruokonen aloitti, kun neljän kuukauden karenssiaika oli umpeutunut.
”Tehtäväni ja tarkoitukseni FA:ssa on edistää vuoropuhelua erityisesti päättäjien suuntaan. Lisäksi edistän myös laajemmin yhteiskunnallista keskustelua ja teen finanssialan tekemisiä tunnetuksi.”
Murroksen ministeriö
Ennen valtioneuvoston kansliaa Ruokonen työskenteli silloisen liikenne- ja viestintäministeri Marinin erityisavustajana. Ruokosen mukaan sikäläiset kutsuvat paikkaa tulevaisuusministeriöksi.
”Koko ihmisten tapa liikkua ja liikuttaa tavaraa on murroksessa, kun tehdään siirtymää fossiilittomaan liikenteeseen. Saman keskellä on myös finanssiala, joka rahoitusta ohjaamalla pyörittää isoa roolia hankkiuduttaessa eroon fossiilitaloudesta.”
Ruokonen on erityisen ylpeä Finanssiala ry:n hallitusohjelmatavoitteiden kärkiteemasta Raha puhuu vihreästi. Teema korostaa finanssialan keskeistä roolia rahoittajana ja riskien jakajana ilmastokriisiin vastaamisessa ja luontokadon torjunnassa.
”Enää ei puhuta pelkästään taloudellisesta kasvusta, vaan rinnalle on tullut se, miten kasvusta saadaan kestävää. Tällaista ajatusmaailmaa ja tulevaisuutta haluan työssäni edistää.”
Ruokonen muistuttaa, että pääministerin kabinetti ei suinkaan ole ainoa paikka, missä pääsee työskentelemään yhteiskunnallisesti isojen asioiden parissa.
”Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on muutakin kuin politiikkaa. Jokainen taho yhteiskunnassa – oli sitten kyse järjestöstä, yrityksestä tai vaikkapa epävirallisemmasta verkostosta – voi olla mukana muuttamassa maailmaa. Kyse on systeemin muutoksesta, jossa keskeisessä osassa ovat yksittäistä ihmistä isommat tekijät. Esimerkiksi ilmastokriisiin vastaaminen vaatii yhteiskunnallisia muutoksia. Niitä vastaan voi pyristellä tai päättää olla osa ratkaisua – mieluummin olen etsimässä keinoja kuin kehityksen jarruna.”
Sydän Tampereella
Nyttemmin helsinkiläistynyt Ruokonen on henkeen ja vereen tamperelainen ja jääkiekkojoukkue Ilveksen kannattaja.
”En ole helsinkiläinen vaan Helsingissä asuva tamperelainen”, Ruokonen nauraa.
Vapaa-aikanaan Ruokonen muun muassa lenkkeilee, ja yksi intohimoista on hiihto. Hän on myös tänä keväänä murtanut sormensa jo kahdesti koripallossa, jota hän harrastaa omien sanojensa mukaan höntsäporukassa hampaat irvessä.
”En osaa oikein suhtautua mihinkään niin, että lopputuloksella ei olisi väliä – totta kai sillä on väliä! Kun teen jotain – ammatillisesti tai harrastuksena – teen sen pilke silmäkulmassa mutta silti aina tosissani. Olen myös tosi huono häviäjä etenkin lautapeleissä.”
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja