Finanssiala.fi kaiuttaa finanssialan äänen entistä kuuluvammaksi

Finanssialan Keskusliiton verkkosivut ovat uudistuneet. Uudistimme myös parhaillaan lukemasi oman mediamme eli Uutismajakan sisältöä. Uusitut verkkosivumme ja oma mediamme kertovat entistä paremmin, mitä suomalainen finanssiala on asioista mieltä. Haluamme tuoda tavoitteemme avoimesti esille verkkosivuillamme.

Sivuilta käyvät aiempaa paremmin selville ajamamme kärkiagendat. Kokoamme lisäksi ajankohtaisista, pinnalla olevista aiheista vaihtuvia aihesivustoja, jotka keräävät yhteen paikkaan kaiken olennaisen materiaalin. Kärkiagendojamme ja ajankohtaisia aiheita pääsee tarkastelemaan Linjaukset-osiosta.

”Sivujen sisällön hahmottumista on ajateltu uudella lailla. Materiaalin liittymistä toisiinsa on muutettu siten, että samaan aihealueeseen liittyvä sisältö löytyy helpommin. Esimerkiksi vakuutusalaa koskevat uutiset ja lausunnot löytyvät nyt vakuutuksista kertovalta sivulta”, sanoo verkkosivu-uudistusta valmistellut Finanssialan Keskusliiton viestintäpäällikkö Maija-Reetta Mannismäki.

Alan uutiset yhdestä paikasta

Olemme osana uudistusta koonneet tuottamamme uutis- ja ajankohtaismateriaalin aiempaa paremmin saataville omaksi kokonaisuudekseen oman mediamme Uutismajakan alle. Uutismajakasta löytyvät kaikki finanssialan edunvalvontaa koskevat uutiset, tuoreimmat asiantuntijoidemme kolumnit, informatiiviset diaesitykset, tuottamamme videot ja videoblogit sekä sosiaalisen median kanavamme.

Koostamme jatkossakin noin kahden viikon välein tärkeimmistä alaa koskevista uutisista sähköpostitse lähetettävän uutiskirjeen, Finanssialan Uutismajakan. Voit tilata sen itsellesi Uutismajakan sivuilta.

Finanssialan asiantuntijat käyvät jatkossa entistä tiiviimmin vuoropuhelua eri sidosryhmien kanssa sosiaalisessa mediassa kuten Twitterissä, Linkedinissä ja Facebooksissa.