Finanssiarkeen voi sukeltaa koko kesän Instagramissa

Nordean Tuike Tommila ja Iiro Nikander kertoivat viikon ajan kesätyöstään Nordeassa.

@Finanssialalle-Instagram-tili kiertää finanssiyhtiöiden kesätyöntekijöiden päivitettävänä viikon kerrallaan aina syyskuulle asti. Tilin kautta voi tutustua siihen, millaista on olla töissä alan yhtiöissä. Sisältö on suunnattu ensi sijassa omaa tulevaisuuden ammattiaan pohtiville nuorille.

Viime viikolla pankkikesää seurattiin Nordeassa. Tuolloin tilin puikoissa olivat kesätyöntekijät Tuike Tommila ja Iiro Nikander. Tommila on toista kesää Nordealla ja opiskelee Vaasassa kauppatieteitä. Nikander taas työskentelee kesän Nordean Ison Omenan konttorissa ja opiskelee Jyväskylässä kauppatieteitä. Viikon aikana Tommila ja Nikander keskittyivät Instagram-tarinoiden tekoon ja tavoittivat lähes 7500 käyttäjää.

Nyt meneillään on SEB:n viikko. Tililtä on käynyt ilmi, että kesän aikana SEB:n työntekijöiden lapsille on tarjolla kesäleiritoimintaa ja sitä varten palkataan omia lastenohjaajia.

”Instagramin kautta pystyy tekemään pienen kurkistuksen finanssityön arkeen ja työpaikkojen erilaisiin käytäntöihin, kuten vaikka SEB:n kesäleiritoimintaan. Nuorille se on mahdollisuus nähdä, mitä kaikkea yhtiöissä voi tehdä ja arvioida, voisiko kuvitella itsensä niihin joskus töihin”, sanoo Instagram-tiliä hallinnoiva Finanssiala ry:n asiantuntija Jussi Karhunen.

Finanssialalla tehtävään työhön ja alalle kouluttautumismahdollisuuksiin voi tutustua myös finanssialalle.fi-sivustolla, joka muun muassa kokoaa yhteen kaikki finanssialan Oikotie.fi-palvelussa olevat avoimet työpaikat. ”Sivustolla on paljon erilaisia kuvauksia alalla tarvittavista ammattilaisista – finanssiala ei työllistä suinkaan pelkästään liiketaloutta ja kauppatieteitä opiskelleita, vaan kysyntää on runsaasti esimerkiksi IT-ammattilaisille, juristeille, ja ihmisille, joilla on palvelu- ja myyntiosaamista”, Karhunen luettelee.

Millä viikolla voit seurata ketäkin?

  • 23 Nordea (3.6.–9.6.)
  • 24 SEB (10.6.–16.6.)
  • 25 S-Pankki (17.6.–23.6.)
  • 26 Varma (24.6.–30.6.)
  • 27 Danske (1.7.–7.7.)
  • 28 Elo (8.7.–14.7.)
  • 29 If (15.–21.7.)
  • 30 Ilmarinen (22.7.-28.7.)
  • 31 Nooa Säästöpankki (29.7.-4.8.)
  • 32 Handelsbanken (5.8.–11.8.)
  • 33 OP (12.8–18.8.)
  • 34 Aktia (19.8.–25.8.)
  • 35 Oma Säästöpankki (26.8.–1.9.)