FIVA: Negatiivinen viitekorko on pankeille vaikea

Finanssivalvonta kertoo olevansa huolissaan siitä, että pankeilla ei jatkossa olisi mahdollisuutta lainasopimuksessa turvata itselleen vähintään lainan marginaalia. Miinukselle kääntyneet asuntolainojen viitekorot ovat saaneet aikaan tilanteen, jossa sopimusehdoista riippuen pankin saama marginaali pienenee negatiivisen viitekoron verran.

​Fiva kertoo huolestaan pankki- ja työeläkevakuutussektorin tila -julkaisunsa yhteydessä. Pankin mahdollisuuksia turvata sopimusehdoin lainasta vähintään marginaalituotto ollaan rajoittamassa uudistuvan asuntoluottosääntelyn yhteydessä. Fiva on uudistuksen yhteydessä esittänyt, että lailla tulisi mahdollistaa sopimusehto, joka turvaa pankille vähintään marginaalin.

Jos marginaalin turvaava sopimusehto kiellettäisiin, se voisi johtaa marginaalitason nousuun tai se voisi rajoittaa asiakkaiden saatavissa olevia korkovaihtoehtoja, kertoo Fiva tiedotteessaan. Kielto olisi ongelmallinen, koska korkojen laskiessa pankkien antolainauksen tuotot laskevat enemmän kuin varainhankinnan kustannukset.