EU

FK kommentoi EMU-raporttia: Yhteiselle talletussuojalle ei ole edellytyksiä

EMU:n kehittämistä arvioinut asiantuntijaryhmä esittää, että pankkiunionin tavoitteiden kannalta on johdonmukaista toteuttaa myös yhteinen talletussuojajärjestelmä. Finanssialan Keskusliitto (FK) toppuuttelee suunnitelmia luoda yhteinen eurooppalainen talletussuojarahasto. Asiantuntijaryhmä luovutti mietintönsä torstaina 1.10. valtiovarainministeri Alexander Stubbille.

​FK:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila muistuttaa, että pankkiunionimaiden pankki- ja talletussuojajärjestelmät eroavat kunnoltaan huomattavasti toisistaan. ”Esimerkiksi pankkien järjestämättömien saamisten määrässä on erittäin suuria eroja euromaiden välillä. Yhteisvastuun laajentaminen lisäisi moraalikato-ongelmia ja voisi johtaa epäoikeudenmukaiseen taakanjakoon. Hyvin asiansa hoitaneet tahot, kuten suomalaiset pankit ja niiden asiakkaat, joutuisivat helposti maksumiehiksi.”

Mattila pitääkin hyvänä, että asiantuntijaryhmä on asettanut yhteisen talletussuojan ehdoksi, että ensin pitää tasoittaa eroja eri maiden pankkisektorien riskeissä ja saada talletussuojarahastot yhtenäiselle tasolle.

Nykyisin EU-direktiivi velvoittaa jäsenvaltiot rakentamaan kansallisen talletussuojajärjestelmän, johon kerätään ennalta varoja. ”Valitettavasti meillä on EU-maita, joissa ei ole vielä kerätty yhtään euroa tallettajien turvaksi talletussuojarahastoon. Suomi on kerännyt varoja jo enemmän kuin direktiivi edellyttää”, Mattila korostaa.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat